Krouvari: Selvä se, selvä se. Mutta mikä poikaan on oikein mennyt? Hänhän on vallan lopussa.
Isäntäpaimen: Taivas tietää, kurjassa kunnossa hänet pustalta tapasin, ei kyennyt suutaan avaamaan, värisi vaan koko varreltaan ja mulkoili julmasti silmillään.
Krouvari: Olisiko hän menettänyt järkensä?
Isäntäpaimen: Sitä en usko.
Krouvari: No, mitä sitten? Hevosen selästäkö pudonnut?
Isäntäpaimen: Ei liene sitäkään, koska hänet hevosen selästä tapasin. Pikemminkin luulisin hänen saaneen jotakin vahingollista ainetta sisäänsä. Kaikki oireet viittaavat siihen. Leuat ovat lujasti loukossa ja suupielissä näkyy vaahtoa. Annoinkin hänelle karjamajalla lämmintä maitoa, jota sattui olemaan käsillä; tiedän sen hyväksi vastalääkkeeksi kaikenlaisille myrkyille.
Krouvari: Mutta mistä, taivaan nimessä, olisi poika ehtinyt myrkkyä suuhunsa saada? Eihän siitä ole kuin kotvanen, kun hän täältä läksi ja, mikäli saatoin havaita, terveenä kuin pukki.
Isäntäpaimen: (Kohauttaa olkapäitään.) Mene ja tiedä! Sääliksi vaan käy nähdä pojan kärsimyksiä.
Rózsa: (Ilmestyy ovelle oikealla.) Armias taivas! Hän alkoi huitoa käsillään ja pureskella vuodevaatteita. Mitä me nyt teemme? Tuleekohan lääkäri pian?
Krouvari: Pojan panin hakuun… eipä hän kaukana asu, aivan naapurissa…