Ferenc: En ole velkaa papillekaan. Mitä sinun siihen tulee?
Sándor: Kuules, kumppani, ei mikään ole niin rumaa kuin valehteleminen. Lampurit valehdelkoot. Lampurien esi-isäkin kulki valheenkengillä. Patriarkka Jakob petti omaa appeansa kirjavilla vasikoilla, valehteli siis hänelle, petti oman isänsä Esaun kintailla, valehteli siis hänellekin. Eipä siis ihmekään, jos kaikki hänen jälkeläisensä, jotka vaan lampaita paimentavat, harjoittavat valhetta. Se sopii lampurille.
Ferenc: Kas vaan, sinustapa olisi tullut hyvä saarnamies. Osaat saarnata kuin paavin legaatti Ujwarosissa helluntaina.
Sándor: Ei olisi sinulle hätää tehnyt, vaikka minusta olisikin tullut saarnamies. Mutta paljon pahempi seikka olisi sinulle, jos minusta olisi tullut kelpo viskaalikin. Sanoit äsken, ettet ole kenellekään velkaa.
Ferenc: Niin sanoin. Ja sanon sen vielä.
Sándor: Onko se täyttä totta?
Ferenc: Täyttä totta.
Sándor: (Vetää taskustaan vekselin ja astuu Ferencin eteen.) Entä mikä tämä on?… Näetkö tämän pitkän paperin?… Tunnetko sen?
Ferenc: (Hätkähtää; ärähtäen.) Kuinka tuo paperi on sinun haltuusi tullut?
Sándor: Aivan rehellisellä tavalla… Ole vaan rauhassa, veikko, älä siinä hosu ja hyppele. En minä rupea tarkemmin tutkimaan, enkä lähemmin selittämään. Sen vaan sanon, että paperi on nyt minun omaisuuttani. Ja kun tämän vekselin maksuaika tulee, niin suoritan minä nuo kymmenen florinia, etkä sinä!