"Herra… tehdäkseni ostoksia hunnien maassa… itselleni ja matkatovereilleni — ruokaa… samoin hevosille ja muuleille rehua… ostaakseni lisää vetojuhtia pitkällä matkalla kelvottomaksi käypien sijaan…"
"Vaikene, valhettelija! Ediko on jo Byzantionissa sanonut sinulle, että te olette valtakuntani rajoilta asti minun vieraitani ja saatte kaikki, mitä tarvitsette, lahjaksi minulta. Niin, teitähän oli kielletty tekemästä ostoksia. Sillä ammattimaisesti harjoittavat keisarin lähettiläät myötäänsä sillä varjolla lahjomista ja urkintaa."
"Joka tapauksessa on koko juttu vain tuon germaanin keksimä viheliäinen metku, petosta alusta loppuun."
"Tämäkin keisarin asiapaperi!" kysyi Ediko viitsimättä luoda häneen silmäystäkään. Miekankannikkeensa vyötaskusta hän otti papyroskäärön. "Kun on tekemisissä Byzantionin miesten kanssa, saa katsoa eteensä! Vaadin kirjallista todistusta keisarilta, jottei hän, sittenkuin olisin suorittanut tuon hirveän teon, pääsisi kieltäytymään minulle palkintoa maksamasta, vaan tekeytyisi tietämättömäksi koko asiasta. Kumpaisenkin mielestä oli pyyntöni kohtuullinen. Into saada sinut murhatuksi, herra, teki viekkaat otukset hupsuiksi. Heti paikalla, vielä samana yönä he veivät minut imperaattorin huoneisiin, herättivät Martialiksen, magister officiorumin, joka jo oli nukkumassa, ja lähtivät hän ja minä mukanaan keisarin luo, jonka tiesivät vielä olevan valveilla, sillä hän odotti kiihkeästi tietoa, miten neuvottelut minun kanssani päättyvät. Tosin ei minulle suotu onnea nähdä hallitsijaa niin myöhäisellä hetkellä; he antoivat minun odottaa etuhuoneessa — siinä yksin ollessani luulin uneksivani. — Mutta pian he palasivat ja toivat minulle magister officiorumin — 'sillä se kuuluu minun virkaani', selitti mies ylpeästi — kirjoittaman, keisarin keisarillisella purppuramusteella, jota vain hän saa käyttää, allekirjoittaman asiapaperin. Ja todella! Magister officiorum on, samoin kuin hän laatii ja varmentaa kaikki valtakunnan valtiosopimukset, tämänkin murhasopimuksen sommitellut aika näppärästi ja oikeamuotoisesti pykäliin. 'Sillä se on', toisti hän huomatessaan minun kummastukseni, 'virkani etuoikeus'."
"Lue!" käski Attila.
"Herran Jeesuksen Kristuksen, meidän Jumalamme nimessä! Imperaattori Caesar Flavius Theodosius, hunnien ja goottien, antien ja sklabenien, vandaalien ja alaanien, persialaisten ja parttilaisten voittaja, hurskas, onnellinen, maineikas, voitollinen, ei koskaan voitettu, triumfaattori, kaikkina aikoina ihailtava, Augustus, hyväksyy ja käskee, että Ediko suorittakoon pahimmasta vihollisestamme meidät pelastavan surman, jonka Khrysaphios ja Vigilius ovat hänelle tehtäväksi antaneet. Viisikymmentä naulaa kultaa on hänelle siitä jo maksettu; viisikymmentä hän on saapa lisää, teon tultua tehdyksi, vartijoita varten. Mutta hän itse on, takaisin Byzantioniin paettuaan, heti saapa patriisin arvon, kultatiilikattoisen talon ja 20,000 solidia vuotuiseksi eläkkeekseen."
"Tässä keisarin allekirjoitus ja magister officiorumin."
"Vieläkö sinua, senkin koira, nytkin haluttaa kieltää?"
"Sääliä! Armoa!" parkui Vigilius. "Säästä henkeni!"
"Mitä sinun hengestäsi! — Tosin: keisarillinen lähettiläs, yritettyään murhata hallitsijan, jonka luo hänet lähetettiin, keisarillisella legioonatiellä siitä syystä kuivaan puuhun hirtettynä, rinnassaan laatta, joka ilmaisee hänen rikoksensa — se ei olisi hullumpi koristus hunnien maalle! Mutta enemmän minua kuitenkin miellyttää se, että joku toinen keisarin lähettiläs, täysin uskottava, kunniallinen mies — minä kiitän Edikoa, että hän on tätä ajatellut ja sinut, oi Maximinus, siihen valinnut! — todistaa, mitä hän itse on täällä minun kartanossani nähnyt ja kuullut, kokoontuneen senaatin edessä keisaria vastaan. Sitä vaadin sinulta, Maximinus, totuuden tähden!" —