Korkean koristamattoman puujakkaran eteen, jolla hallitsija kykki, oli asetettu pitkähkö pöytä. Se oli selvää kultaa. Sen neljä jalkaa kuvasivat lohikäärmeitä, ja punaisena kimaltelivat niiden silmät: ne olivat rubiineja. Jakkaran takana kohosi useita porrasaskelia ovelle, makuusalin ovelle.
Sivuseinäin puupilarien väliin oli tänään asetettu pöytiä, penkkejä ja jakkaroita suuri määrä; tuhlaavainen, raaka, mauttomasti liikanainen loisto levittelihen täällä; pöydät ja istuimet olivat hopeaa tai kaikkein kallisarvoisimpia marmori- tai puulajeja; peitteet, makuu- ja päänaluspatjat kiinalaista silkkiä, vadit, lautaset, pikarit, kulhot, maljat, roomalaiset viininsekoitusastiat, germaaniset juomasarvet häikäisivät loistollaan, jonka niille antoi jalo metalli, säteilevät helmet ja kivet. Kolmesta maanosasta olivat nämä aarteet saaliina, lunnaina tai kiristettyinä lahjoina kerääntyneet tänne vuosikymmenien kuluessa. Pöydät ja istuimet ulottuivat puolipyöriön pituusseinillä sisäänkäytävästä talonherran koroketta kohti.
Kunniapaikoista kävivät ne istuimet, jotka oli asetettu riviin Attilan oikealle puolelle lähimmäksi korokkeen porrasaskelia. Näille istuimille johdatti Khelkhal nyt kolme vierastaan: Wisigastilla ja Dagharilla oli kummallakin oikealla ja vasemmalla puolellansa kaksi hunnilaista ruhtinasta; edempänä oveen päin istui Ildiko roomalaisen upseerin, magister militumin, vangitun puolison ja erään antilaisen päällikön panttivangiksi otetun tyttären välissä. Nämä kumpikin olivat sangen upeasti vaatetetut ja koristetut, mutta ei heillä näyttänyt olevan mitään iloa hienoudestaan; nuori, sievä tyttömäinen panttivanki katsoa tuijotti syliinsä ikäänkuin elämälle kuolleena, vain kuoloa toivoen; roomatar, uhkea, jo keski-iän ylittänyt nainen, täyteläs kuin Juno, loi syvää sääliä ilmaisevan katseen Ildikon ihanaan neitseelliseen hahmoon, huokasi ja mitään virkkamatta ojensi hänelle kätensä. Ne olivat ainoat naiset, jotka Ildikon etsivä katse löysi.
Ruugin ja skiirin seuralaiset oli sijoitettu suojan toiselle, vasemmalle puolen, kauas toisistaan erotettuina.
Näiden kolmen vieraan seistessä kunniapaikkainsa edessä käski Khelkhal heitä kumartamaan Attilalle, jonka silmät terävästi säkenöivät alas heihin. Daghar ei taivuttanut ylpeää päätään niin syvään kuin hallitsija lienee ollut tottunut näkemään, ja uhkaava silmäys tuli hänen osakseen, mutta kuninkaalle hän nyökkäsi armollisesti. Kun hänen silmänsä näennäisesti ensi kerran tapasivat tytön (hän oli heti tämän astuessa sisään palavin katsein ahminut hänen hahmoaan), hän sulki ne puoleksi — niin kai krokotiilikin tapaa tehdä — ja tirkisteli vain silmäluomiensa alta, niin että hän ei näyttänyt neitoa ensinkään huomaavankaan.
Ildiko näki tuon hirviön ensi kertaa, mutta hän ei säikähtynyt, ei liioin kauhistunut hänen rumuuttaan. Ojentautuen täyteen pituuteensa hän katsoi häntä kasvoihin lujasti, uhmaavasti, uhaten: siinä katseessa tunsi Attila niin kylmää, kuilunsyvyistä, kuolettavaa vihaa, että hän ehdottomasti nyt todellakin sulki silmänsä, ja lieviä vilunväreitä kulki hänen selkäpiitänsä pitkin. Kun hän avasi silmänsä taas, hän karttoi Ildikon katsetta, joka — hän tunsi sen — yhä oli käännettynä häneen; hän katsoi hänen viehättävää suutansa, ihania valkoisia käsivarsia, mutta ei enää silmiin! —
Nyt vasta, pitkän aikaa tarkastettuaan vieraitaan, hän virkkoi
heille: "Hyvä, että viimeinkin tulitte. Ensin tervetulotoivotus.
Asioista myöhemmin. Arvelen, että vielä tänään vietämme kihlajaisia.
— Ja häät", hän päätti puheensa vitkaan.
Aivan ällistyneinä niin paljosta armosta hunnit ja muut vieraat katselivat noita niin suopeasti tervehdittyjä, jotka yhtä suuresti yllätettyinä nyt vasta istuutuivat.
Viides luku.
Kun nyt myös nämä viimeksi saapuneet vieraat olivat asettuneet paikoilleen, tarjosi rikkaasti vaatetettu juomanlaskija Attilalle, polvistuen hänen eteensä, raskaassa, taiteellisen tekotapansa ja painonsa puolesta kallisarvoisessa kulhossa viiniä. Tämä nosti sen huulilleen, mutta ei juonut pisaraakaan, vaan ojensi sen tarjoajalle takaisin, osoittaen katseellaan Khelkhalia. Juomanlaskija vei maljan nyt tälle. Khelkhal nousi seisoalleen, kumarsi syvään hallitsijalle, joi ja antoi kulhon takaisin. Juomanlaskija kulki nyt samalla tavoin tarjoellen ensin pitkin istuimien oikeaa, sitten vasenta puolta. Mutta jokaisen vieraan takana seisoi erityinen juomanlaskija, joka yhtä mittaa täytti pikarin. Aina kolmelle, neljälle vieraalle oli varattu pitkä kapea pöytä, niin että jokainen voi paikaltaan mukavasti ulottua lukuisiin vateihin, joissa monenlaisia ruokalajeja, hunnilaisen, roomalaisen, germaanisen ja slaavilaisen keittiön aikaansaannoksia, tarjoeltiin.