Toiset valioruoat taas kannettiin esiin erikoisesti.
Ensin ilmestyi palvelija tuoden marmorivatia, joka oli täynnänsä kaikenlaista paistettua linturiistaa, jolta töyhtöjä, siipiä ja pyrstöä ei ollut otettu pois.
Hän ojensi sen ensin Attilalle. Tämä söi puiselta vadilta vain lihaa, valtaisia paloja, verisiä, puoleksi raakoja, hän ei huolinut leipää eikä muutakaan särvintä. Ja kun vieraiden pöytäkalusto välkkyi pelkkää kultaa ja hopeaa ja mitä jaloimmat viinit heitä virvoittivat, joi Attila lähdevettä puisesta pikarista.
Kun tämä ensimmäinen vatilähetys oli kannettu pois, nousivat Khelkhalin viittauksesta kaikki vieraat seisoalleen, tyhjensivät uudestaan täytetyt pikarit toivottaen taas terveyttä Attilalle ja istuutuivat jälleen, vastaanottamaan uutta, sisällykseltään toisenlaista vatierää ja ne tyhjennettyään toistaakseen tervehdysmaljan ja terveydentoivotuksen.
Vaikk'ei vielä hämärtänyt, vedettiin kuitenkin verhot poikittain katon eteen, ettei päivänvalo, joka pääsi lankeamaan vain ylhäältä käsin, avonaisista kattoluukuista, tunkisi sisään, ja pylväisiin tulenvaarattoman matkan päähän rautaisilla koukuilla kiinnitetyt pikisoihdut sytytettiin.
Silloinpa vieraat ihmettelemään, sillä soihdut paloivat toiset tummanpunaisella, toiset sinisellä, vihreällä, keltaisella, helakanpunaisella ja valkealla valolla, joka soturien kypärissä ja rautapaidoissa oudosti kimalteli.
Mutta äkkiä vilkastuivat Attilan kuolonjäykät piirteet: ruhtinaallisesti puettu kaunis poika, noin viidentoista vuoden ikäinen, hyppäsi sisäänkäytävän kynnyksen yli ja lipuen vikkelästi ja osavasti kaikkien pylväiden, penkkien, pöytien ja palvelijarivien sivu pyyhälsi korokeistuimen portaita ylös, polvistui Attilan viereen ja painoi päänsä, josta liehuivat pitkäkiharaiset, tuuheat, sinisenmustat kutrit, hänen polvelleen, luoden kauniit, suuret, tummanruskeat metsäkauriin-silmänsä häneen. Silloin levisi ikäänkuin hymy noiden peloittavien kasvojen piirteisiin; liikutettuna, mieltymyksellä hän antoi katseensa levätä pojassa. Hän hyväili pojan persikanuntuvaista poskea ja nosti hänet polvelleen.
Sitten hän valikoi herkullisen lihapalasen kultavadista edestään ja pisti sen noiden kirsikanpunaisten täyteläisten huulien väliin, häikäisevän valkoisten, tasarivisten hampaiden pureskeltavaksi.
"Kuka tuo poika on, jolla on tuollainen taikavoima?" kysyi Daghar
Khelkhalilta.
"Ernak, hänen lemmikkipoikansa! Kuninkaantyttärestä, joka tuli etsimään herramme rakkautta."