Urhoja kaatui Tuonen työssä
kunnian kentällä parvittain.
Kuoleman neidot kuutamoyössä
liiteli yllä nukkujain.
Vainajille he hengen antaa,
kilvet ja miekat ja kypärät.
— Taistelunmelskettä kaiku kantaa,
haamut kun villisti iskevät.
Kiekuu kukko. — Ja taasen nurmeen
vaipuvat kylminä vainajat.
Roomalaiset ja gootit, hurmeen
peittämät, taasen taistelevat.
Mut mikä ihme! Vaiti kuin hauta
leiri on hunnien voittamaton.
— Vallille kiipee mies: "Jumal'auta,
kaikki on menneet pakohon!"
Yöllä on Attila leiristänsä
karkuhun lähtenyt kammoten.
Wotan voittaja-säilällänsä
pirstasi miekan hirmuisen.
Luulet jos vieläkin jaksavasi,
Attila, ryhdy taistohon!
Huomaat: maassasi, rinnassasi
germaanein sotikeihäs on!
Hän päätti laulunsa näpäyttämällä harppusoinnun niin kilajavan, niin taisteluriemuisen kuin kutsuisi Heimdall jumalat rynnäkköön jättiläisiä vastaan.
Silloin nousi hunnien seassa sellainen raivon ulvonta, että sen rinnalla heidän omalle laulajalleen osoittamansa suosio oli vähäistä; koko avarassa suojassa puhkesi meteli. Yksikään hunni ei malttanut pysyä paikoillaan. Hurjasti he tunkeutuivat, hyppivät, ryntäsivät kaikilta puolin rohkean laulajan päälle, joka jäi suorana seisomaan, turvatonna mutta pelotonna, ylpeän levollisena, vasemmalla kädellään painaen harppua rintaansa vasten, oikea puuskassa lanteilla. Kolmeasataa päällekarkaajaa vastaan ei kuitenkaan vastarinta olisi auttanut. Tuo kookas hahmo kohosi yli koko hunnien aallokon, joka myllersi häneen päin. Hän ei räpäyttänyt silmäänsäkään, kun puukko, jonka Dzengisitz sokeassa raivossa viskasi häntä kohden, suhahti juuri hänen kasvojensa ohi hipaisten hänen hiuksiaan. Mutta hän näytti kuitenkin olevan mennyttä miestä, tämä hullunrohkea harpunsoittaja, ja kalveten näki Ildiko monta käyrää sapelia vedettävän hänen armaansa pään menoksi. Äkkiä kuitenkin — koko liikehtiminen oli kestänyt vain muutamia silmänräpäyksiä — jyrähti korokkeelta ääni, ikäänkuin jonkin sadun hirviön suusta lähtenyt:
"Seis! Vihani uhalla!"
Kuin maahan juuttuneina pysähtyivät nuo kolmesataa hunnia siihen paikkaan. Hurjiksi vääntyneet kasvot, pistoon valmiit tikarein asestetut kädet, iskuun nousseet käsivarret, hyppyyn notkistuneet polvet — kaikki jäykistyi sillä kertaa, kuin taian lumouksesta.