"Niinkuin aina ennenkin, herra." — Hän odotti käskyä mennäkseen lähettämään morsiamen.
Mutta vielä kerran käveli Attila hitain askelin tilavan vierassuojan poikki. Nyt hän pysähtyi seisomaan ajatuksiin vaipuneena. Hän sulki silmänsä.
Vihdoin hän kivahti: "Missä on Gerwalt, alemanni? Minä käskin noutaa hänet heti kun kepponen oli onnistunut. Miksei hän näyttäydy?"
"Ei ole löydettävissä. Sinun viittauksestasi minä panin — kunniavahdin, niinkuin hänelle selitin, vartioimaan häntä hänen majatalossaan. Mutta hän maisteli niiden kolmen hunnin kanssa, ryyppäsi kaikki kolme pöydän alle ja katosi talosta."
"Hänet etsittäköön ja sidottakoon. Pelkonsa ja uskollisuutensa vahvistukseksi saakoon vielä tänään nähdä molempain germaanilaisruhtinaiden kuolevan."
"Hyvä, herra, minä otan hänet vangiksi. Mutta oikeassa vihassasi unohdat, että tänään emme saa enää verta vuodattaa yhtään. Dzriwillin juhlan aattoilta on jo alkanut —, vasta kolmen päivän päästä…"
"Pyh, minä uskon vain Puruun, nauran tuolle puisen tamman hahmoon kuvatulle ratsunjumalattarelle!"
"Sinä — valitettavasti! Mutta en minä eivätkä hunnisi. Sinä et saa! Sinunhan täytyy huomenna toimittaa kaiken kansan edessä suuri uhri, heidän käsitystään sinun pappeudestasi ei saa järkyttää."
"Se on totta. Kärsikööt sitten kolme päivää vielä kuolemantuskaa."
"Entä Gerwalt, kun saamme hänet kiinni? Hän on kuitenkin…"