Se oli eloisa kuva, täynnä vaihtuvaa, vapaata, silmää miellyttävää liikuntoa.
Sillä työn jouduttamista tai vaivaa eivät tyttöhäiläkät näyttäneet kovin vakavasti ottavan: äänekäs pila, vallaton nauru kajahti vähän väliä ilmoille tuosta häärivästä laumasta, jonka punaiset, keltaiset, siniset, valkeat hameet loistavina erkanivat aamukasteessa kimaltelevan niityn mehevästä vehreydestä. Tytöt olivat, voidakseen esteettömämmin työskennellä, avanneet pitkän mekkohameensa ja kääntäneet helmuksen leveän vyön alle: valkeat jalat olivat kengättömät, ja täyteläiset, pyöreät käsivarret loistivat aamuvaloa heijastaen; yksi ja toinen oli tosin sitonut päähänsä leveän, ruskeista kaisloista palmikoidun, aivan matalan aurinkohatun leuan alitse, mutta useimmat antoivat melkein poikkeuksetta vaalean tukkansa liehua vapaana.
Välisti kohottautui joku puron päälle kumartuneista työskentelijöistä, ojennellen solakkaa nuorekasta vartaloaan, pannen paljaat käsivarret lanteille ja vilvoitellen kumarruksissaolosta punoittamaan ruvenneita kasvojaan raikkaassa aamutuulessa.
Sillä noin kaksitoista tyttöä oli polvillaan vieretysten keltaisella aivan pienirakeisella rantahietikolla, vähän väliä huuhtoen liina- ja villavaatteita vilkaslaineisessa, somassa, viekoittelevassa vuossa, nostivat ne ylös vedestä, panivat suurille puhtaille paasille, joita sitä varten oli sinne kerätty, löivät paukuttivat valkeasta koivupuusta tehdyillä kartuilla aika tavalla, läimäyttivätpä piloillaan väliin puron kalvoonkin, niin että vesi roiskahti korkealle ja kasteli siinä tuokiossa kirkaisevalta naapurilta pään, kaulan ja poven likomäräksi.
Sitten he väänsivät puhtaaksitulleet vaatekappaleet — seitsemän kertaa kunkin, niin vaati Friggan käskyn mukaan vanha perintätapa — nuorien käsivarsien täydellä voimalla ja valuttaen veden tarkkaan hiekalle — ei takaisin puroon —, ja nakkasivat puhtaat vaatteet taakseen rehevälle nurmikolle, kaappasivat käsiinsä uutta työtä, sievistä, pajusta palmikoiduista korkeista koreista, joita oli kunkin pesijättären oikealla puolella.
Mutta polvistuneiden huuhtojain ja karttuajain takana kulkivat nopsajalkaiset levittäjät edestakaisin, laskivat noiden toisten poispanemat vaatekappaleet ja veivät ne leveillä, matalanpuoleisilla lehmuspuusta tehdyillä kaukaloilla parin askelen päähän joesta kirkkaassa auringonpaisteessa kylpevän niityn keskelle; sillä siellä oli kaste jo kuivunut, vaikka se vielä puron partaalla ja vastakkaisellakin puolen niityn länsikulmalla, metsän pensaiden ja latvojen alla, runsaana helmeili.
He levittivät vaatteet yksitellen ja huolellisesti poimut tasoittaen levälleen riviin. Niitty upeili parhaassa kukkeudessaan, tätyruohot ja tikankontit, kaunokit ja ruutat painoivat nuokkuvat päänsä mielellään ja nöyrästi vilvoittavaan suojaan polttavalta auringolta. Ja välisti lensi luo tuttavallinen päiväperhonen, käväisi katsahtamassa kirjava riikinkukonsilmä tai hento korento, joka rakastaa lämpimiä aurinkoisia metsäniittyjä, tahi kaunis, vitkaan, ikäänkuin juhlallisena liihotteleva välkeperho laskihen valkean villakankaan kutsuvalle pinnalle ja hajoitti suuret siipensä levälleen, paistattaakseen päivää ja suloisesti siitä nauttien. —
* * * * *
Lähellä kukkaisaa niittyä haaraantui leveä ajotie, joka kuninkaan kartanosta vei kunnasta myötämäkeen etelää kohti: länteen käsin se kääntyi metsään, oikealle taas, itäänpäin se kulki juuri tuon nurmikon läpi.
Haarautumispaikassa oli tuuheaoksaisten, leveälehtisten pähkinäpensaiden varjossa pitkät häkkivankkurit, joiden eteen oli valjastettu kolme vitivalkoista hevosta: yksi edelle ja kaksi perään rinnan; kuuteen puoliympyrän muotoiseen renkaaseen oli vankkurien päälle kiinnitetty vahvasta purjekankaasta katto; lukuisat, siististi vierekkäin vankkurien pohjalle asetetut korit, jotka olivat täynnä jo kuivuneita pesuvaatteita, todistivat, että työ oli kestänyt jo hyvän aikaa.