"Pyh", kirkui Ernak, "muudan vangittu juutalainen kertoi äskettäin eräästä kansansa kuninkaanpojasta jutun, joka miellytti minua. Kansa napisi häntä vastaan, mutta vallanperillinen lausui: 'Minun isäni ruoskitti teitä raipoilla, mutta minä kuritan teitä skorpiooneilla'. Ota opiksesi, germaani!"
Ja hän heilautti ruoskaansa taas, tällä kertaa lyödäkseen kuningasta kasvoihin.
"Kuole sitten, nuori myrkkymato!" huusi tämä ja varjellen iskun, kannustaen ratsuaan, syöksi keihään hänen kullalla kirjaellun rengaspanssarinsa läpi sellaisella voimalla hänen rintaansa, että kärki tunkihe hartiain välistä ulos.
Mutta pahoin oli hänenkin henkensä uhattuna.
Sillä ennenkuin hän kerkesi tempaista keihään pois selälleen suistuvan ruumiista, oli ruhtinas Tsendrul hänen vieressään ja huutaen: "Alas, lapsenmurhaaja!" heilautti käyrää sapeliaan hänen päänsä päällä.
Kuitenkin ennenkuin isku ehti pudota, lensi heittokeihäs ruhtinaan otsan läpi — Gerwalt oli tähdännyt osuvasti.
"Karatkaa päälle, gepidit! Vapaus!" huusi alemanni tempaisten sotakirveen vyöstään käteensä.
Kaikuvin riemuhuudoin heittäytyivät Ardarikin ratsumiehet molempain päällikköjen kaatumisen johdosta kauhun tyrehdyttämän vihollisen päälle. Jykeväin germaanilaisratsujen painokas törmäys viskasi heti hunnien hevoset kumoon: ulisten pakenivat hunnit syvemmä leiriin, voitonriemuisasti huutavain germaanien takaa-ajamina.
Kahdeksas luku.
Pako ja takaa-ajo pysähtyi tosin pian, heti kun hunnit ja gepidit olivat saapuneet puukaupungin keskustaan, hautajaispaikalle, missä monta tuhatta hunnia, toiset ratsain, toiset jalkaisin, oli pakkautunut tungokseksi kuolinteltan edustalle.