Hetken seisoi hunni pökerryksissä, odottamattoman vastarinnan yllättämänä. Mutta vain hetken! Pian pääsi miehen ylivoima näkyviin. Vapaaksijääneellä vasemmalla kädellään hän puristi tyttöä kaulasta ja työnsi häntä, kaikesta vastustelusta huolimatta, edellään tasakaton alempaa aitaa kohti etelään päin. Sillä kohtaa hän voi, hänen täytyi ehdottomasti saada hänet voitetuksi, heti kun tyttö ei enää voisi väistyä. Puukkoa ollenkaan käyttämättä tarvitsi hunnin vain syöstä hänet takaperin katon yli alas.
Neito tunsi jo, vaikka olikin pannut epätoivon vimmalla vastaan, askel askeleelta lykkäytyvänsä taaksepäin ja kaiteiden puisen rintanojan kinnerkoukuissaan, jo alkoi höltyä hänen otteensa hunnin oikeasta kädestä, jo painoi tämä hänen yläruumistaan taaksepäin kaiteiden yli. Hänen tajuntansa rupesi sekaantumaan. "Auta, Frigga!" hän huusi vielä…
Silloin tapasi kamppailevain korvaan alhaalta torilta ja etenkin sivukujan puolelta sellainen sadoista kurkuista lähtevä parkaisu — niin ytimiin asti tunkeva säikähdyksen ja hämmästyksen kiljaisu —, että molemmat sävähtivät. Dzengisitz hellitti uhrinsa kaulan, riuhtaisi mahtavalla tempaisulla oikean kätensä tytön otteesta ja hypähti taaksepäin, kuunnellen ja väijyen.
Samassa hetkessä hyppäsi heidän takanaan ulkopuolelta päin kaiteen yli katolle mies. Se oli Ellak.
Kahdestoista luku.
Hän oli Ildikon kuolema silmäinsä edessä uskaltanut, tehdä epätoivoisen hypyn katolta toiselle. Kujalla ja torilla olevan väen kiljaisu oli seurannut sitä. Se näytti toivottomalta, hirveältä, mutta onnistui. Lujalle otti: vain parista tuumasta siinä oli kysymys; kurotetun vasemman kätensä sormilla — murskatun oikean käden tynkää ei hän voinut käyttää — hän tavoitti rintasuojan ristikkoon, kouraisi kiinni ja piteli itseään riipuksissa, kunnes sai alaruumiinsa vedetyksi perästä, ja pannen oikean kyynärpäänsä rintanojan toiselle puolelle keikautti itsensä yli. Tosin hän siinä joutui kierimään tuolla tasaisella katolla, mutta hän kavahti heti pystyyn ja juoksi Dzengisitzin ja tytön väliin.
"Pakene, Ildiko!" hän huusi. "Tikapuita myöten alas. Teikäläiset ovat lähellä! Daghar…"
Mutta salamannopeasti Dzengisitz loikkasi takaperin kattoluukulle asettuen sen eteen. Hän kohotti uhkaavasti tikariaan.
"Kurja, kirottu gootti! Suojelet isäsi murhaajaa? Hyvä on! Nyt saatte molemmat…"
"Tuomittava hän on, ei murhattava."