Ja hän heittäytyi Dzengisitziä vastaan, kävi kiinni hänen käsivarteensa ja koetti vetää häntä kattoluukulta poispäin, jotta pääsy tulisi Ildikolle vapaaksi.
Todellakin: jännittämällä kaikki voimansa hänen onnistui kiskoa tuo raivoisa mies kolmen askelen verran pois aukosta.
"Pakene, Ildiko!" huusi hän vielä kerran.
Tämä juoksi joutuin taistelevain ohi luukulle.
Molemmin käsin hän kokosi avaran hameensa, kyyristyi, työnsi jalkansa luukun neliskulmaiseen aukkoon, tavoitti tikapuut ja laskihen liukumaan niitä myöten, käyttämättä yksityisiä puolia, vaan pidellen molemmin käsin pystysuorista kaiteista ja siten laskien mäkeä.
Hän seisoi jo ylimmän kerroksen lattialla.
Silloin kuului ylhäältä katolta raskas kumahdus.
Heti senjälkeen tulla huristi Dzengisitz, verinen puukko kädessään, yltään verissä, tikapuita alas.
"Kuolleena koira makaa! Sinä seuraat häntä!" karjaisi hunni ja sieppasi hänen pitkistä huimailtavista hiuksistaan kiinni, juuri kun hän oli saanut jalkansa seuraavaan kerrokseen vieväin leveiden portaiden ensimmäiselle askelmalle.
Tyttö parkaisi kovaan, päässä tuntuvasta kivusta ja kuolemanpelosta. Hän luuli jo tuntevansa veitsen niskassaan, hän sulki silmänsä, valmistautuen kuolemaan. "Daghar!" huusi hän vielä.