"Tässä minä olen!" kajahti häntä vastaan alempaa portailta. Samassa hän tunsi tukkansa pääsevän irti, kuuli juuri takaansa kamalan kiljahduksen. Hän aukaisi silmänsä: hänen vieressään seisoi Daghar. Hän katsahti ympärilleen, hänen takanaan maassa lojui henkihieverissään hunni sätkien käsin ja jaloin, heittokeihäs rinnassa.
Silloin menetti kovin koeteltu tyttö aistiensa kyvyn: tajuttomana hän vaipui armaansa syliin.
Kolmastoista luku.
Kun Daghar suudelmista taas tajuntaan heränneen neidon kera astui talon ovesta ulos, hän kohtasi kuningas Wisigastin seuralaisineen, jotka ajoivat hunnien tähteitä edellään.
Yhdessä riensivät pelastuneet eteläpuolelle suurta toria kuningas
Ardarikin luo. He tapasivat hänet keskustelemasta Khelkhalin kanssa.
Molemmat johtomiehet olivat astuneet esiin soturiensa etumaisesta rivistä.
Ardarik nojasi vasemmalla käsivarrellaan rinnankorkuiseen kilpeensä, hänen kypärinsä levällään olevat kotkansiivet varjostivat hänen kasvojaan. Oikean käsivartensa hän oli kietonut keihään ympärille. Niin hän seisoi siinä, ylväänä, pystypäisenä, korkeana sankarihahmona ja kuninkaallisena. Hän viittasi Wisigastia ja Dagharia asettumaan hänen rinnalleen Gerwaltin viereen.
Heidän edessään seisoi Khelkhal koristelemattomissa, jopa kehnoissa vanhahunnilaisissa hevosennahkapukimissaan, avopäin, ja hänen pitkät, ohuet harmaat hapsensa roikkuivat takkuisina veltosti hänen olkapäillään. Hän nojasi itseään miehenkorkuiseen hunnilaisjouseensa, jonka katkennut jänne heilui tuulessa. Verta tihkui hänen kaulastaan, nuoli oli häntä hipaissut. Hänen vartalonsa oli kumarassa, hän näytti elinytimiltään murtuneen, vanha pää oli painuksissa rinnalla, ikäänkuin kuolemaan asti väsyneenä. Kyynelet, ne katkerat, kuumina polttavat kyynelet, jotka vain kypsyneen miehen silmä tuntee, valuivat kahtena suurena pisarana hitaasti parrattomain laihain poskien yli ja sekaantuivat harvassa leukaparrassa hänen haavansa vereen.
Hänen silmänsä tuijottivat maahan, hän karttoi kohtaamasta germaanilaiskuninkaan vakaata, voitonvarmaa katsetta. Voimakkaalla, mutta levollisella hillityllä äänellä kuningas puhui hunnien kieltä, niin kovaan, että Khelkhalin soturienkin täytyi se kuulla ja ymmärtää:
"Sinä uskollinen mies siis huomaat: moite, että olisin ollut uskoton, ei tapaa minua; ainoastaan vainajalle olen vannonut enkä senjälkeen ole häntä vastaan miekkaani nostanut, mutta mikään ei sido minua hänen poikiinsa. Niin, teidänkin on pakko, hunnilaiset miehet, havaita: senjälkeen kun pelästys, jonka meidän jumalamme lähettivät teidän sekaanne — he haastoivat tuon ihanan neidon suun kautta —"