Daghar kävi itse nyt muutamain muiden kanssa noutamassa Ellakin ruumiin katolta, ja se pantiin kantopaareille.
Hunnit vetäytyivät äänettöminä, heittäen gepideihin synkkiä mutta alakuloisia katseita, takaisin teltalle ja ympäröivät sen taajaan. Viimeinen, mitä Ardarik, joka antoi lähtökäskyn, hunneista näki, oli Khelkhalin laiha hahmo. Se lyyhistyi kokoon teltan edustalle rakennusten salvoksen ylimmälle portaalle.
Neljästoista luku.
Gepidit lähtivät nyt ottaen Ellakin ruumiin mukaansa liikkeelle leirin eteläistä porttia kohden. Siellä he asettuivat odottamaan joka puolelta tulvehtivia germaaneja. Iloinen vapautusviesti keräsi heitä sinne taajoin parvin, miehiä, naisia ja lapsia, ratsain, jalan ja vankkureissa, tavarat vankkureihin ja kärryihin sälytettyinä ja ajaen edellään nautaeläimiään.
Niitä oli monta tuhatta. He olivat olleet täällä toiset pitemmän, toiset lyhyemmän ajan panttivankeina, vangiksi joutuneina, anojina, syyttäjinä tai syytettyinä, mutta myös pääkaupungin vakinaisena varusväkenä ja asukkaina.
Meni hyvän aikaa ennenkuin gepidien airuet, jotka torveen puhaltaen ratsastivat ristiin rastiin kaikki avaran leirin kujat ja kehoittivat kaikkia germaaneja lähtemään matkaan, olivat palanneet ja ilmoittivat, ettei missään ollut enää yhtään ainoaa germaania, ei miestä eikä naista — ketään ei ollut jäänyt.
Vihdoin saivat ruhtinaat tuon pitkän, monipäisen jonon järjestetyksi, ja se lähti eteläportista käsin liikkeelle.
Aurinko, joka oli koko pitkän kesäpäivän vain silloin tällöin päässyt pilkistämään näkyviin paksujen usvapilvien takaa, tunkihen nyt, vähän ennen mailleenpainumistaan, voitokkaana sameiden verhojen, synkeän harmauden läpi. Sen säteet lankesivat melkein vaakasuoraan tuon leveän tien päälle valaisten kuin tultahehkuvalla kullalla marssivain germaanien kypärit, keihäiden kärjet, rautapaidat ja kilvet.
Kuningas Ardarik pysäytti eteläportin ulkopuolella mahtavan sotaratsunsa toisten johtajain rinnalle. Hän heitti vielä silmäyksen leiriin. "Katsokaa", huudahti hän, "mitä punaista tuolla nyt loimahtaa?"
"Ja sen päällä", virkkoi Daghar, "leijuu musta savu! Kuin suunnaton surulippu!"