"Hm", lausui hän, "kun sen vanhan hirviön mukana kerran kuristamme koko pesueen —, tätä yhtä minun käy sääliksi."
TOINEN KIRJA.
Ensimmäinen luku.
Samaan aikaan vaelsi noin päivänmatkan päässä ensimmäisestä byzantilaisesta rajakaupungista Vimanaciumista (nykyisestä Widdinistä) komea kulkue ratsumiehiä, vaunuja ja jalankävelijöitä pohjoista kohti hunnien valtakuntaan Theissin suuntaan. Oppaina laukkasi edellä ryhmä ratsastavia hunneja pienien takkuisten laihojen, mutta väsymättömän kestäväin hevostensa selässä.
Hunnilaisia ratsastajia parveili myös kummallakin puolen sitä vanhaa, pitkät matkat yhä vielä käyttökelpoista roomalaistietä, jolla kulkue pyrki pysytteleimään. Mutta kovin hitaasti se taivalsi eteenpäin.
Sillä komeasti puetuilla muukalaisilla, joita hunnit opastivat ja saattoivat, oli tosin oivalliset hevoset, mutta raskaiden vaunujen pitkä jono pääsi vain vaivalloisesti etenemään, vaikka jokaisia ajopelejä veti kuusi, kahdeksan, kymmenen muulia tai hevosta.
Korkeiksi kuormatut olivat nuo leveät kärryjen kaltaiset vaunut, monet olivat valtavain arkkujen näköiset; lujasta tammipuusta tehdyt neljä seinää oli varustettu kaartuvilla rautakansilla ja ne oli suljettu suurilla rautasalvoilla ja lukoilla. Toiset oli suojattu ainakin vedenpitävillä parkitsemattomilla vuodilla ja vahvoilla nahkakansilla huolellisesti sateelta ja auringonpaahteelta.
Leveät sinetit oli pantu lukkojen avaimenreikien eteen ja nahkakansien nauhain päälle. Ja isopyöräisten vaunujen vieressä astui täysissä aseissa sotureja, korkeakasvuisia, vaaleatukkaisia, sinisilmäisiä ja uskolliskatseisia, saarnikeihäs olalla; totisina, varovina, valppaina he tähyilivät ympärilleen, luotettavina he katselivat, kävellen vakavina ja syvästi äänettöminä, sill'aikaa kun byzantilaiset orjat ja vapautetut, joita istui aina jokaisen valjakon ensimmäisen ja viimeisen juhdan selässä, lakkaamatta lörpöttelivät huonolla kreikan ja latinan kielellä, eivät vain keskenään, vaan sättivät ja morkkasivat julmasti kohdeltuja eläimiä, niin, jopa pyöriä, huonoa tietä, sen kuoppia ja kiviä.
Myös ratsain ja jalkaisin taivalsi mukana pari tusinaa näitä vapautettuja ja orjia; mutta niin pian kuin joku heistä tunkeutui tuollaisten sinetöityjen vaunujen likittyville, putosi vaiteliaan vartijan keihäsvarsi raskaasti roomalaisen selkään; joitakuita runsaasti kullattuja kantotuoleja kantoivat roomalaiset ja byzantilaiset.
Eräästä tällaisesta kantotuolista näkyi — ainoastaan tuulen puolelta oli näet tuon puulaatikon seinä työnnetty kiinni — teräväpiirteinen pää, joka vaania kurkisteli ulos; ja kun kalliisti puettu asestettu ratsumies pyyhälsi ohi, koetti kantotuolissa istuva huutaa ja viittoilla häntä luoksensa.