"Niin tietysti minäkin ajattelin ja sanoin sen lähettiläälle, heti kun sain puhutella häntä kahden kesken: — hän ei ole hunni, vaan germaani, eikä mikään tavallinen mies!"
Priscus nyökäytti myöntelevästi päätään: "Mutta läpitunkematon!"
"Vigilius ei ole, merkillistä kyllä, tällä kertaa valehdellut", vastasi hän minulle. "Attila vaatii lähettilästä, joka on arvoltaan senaattori."
"Mutta mitä varten sinä valitsit juuri minut, jota tosin pidetään luotettavana miehenä?"
"Sen saat tietää aikanaan", vastasi germaani.
"Aivan niin, aikanaan!" toisti syvä ääni ystävysten takaa.
Yllätettyinä kääntyivät molemmat: Ediko seisoi heidän takanaan.
"Kohdakkoin saatte sen tietää. Ja silloin myöskin käsitätte syyn. Siihen saakka — olkaa varovaisia", hän varoitti, "jos haluatte puhella syrjäisen kuulematta. Älkää minua pelätkö, vaan… muita."
Ja hän oli jo menossa mäenrinnettä alas taas, vaunuja vastaan; alhaalla seisoi hänen ratsunsa odottamassa isäntäänsä.
Ennen pitkää hän ratsasti tuon puoliavoimen kantotuolin ohi.