"Ja mikä teidät tuo Ravennasta ja länsivaltakunnasta Attilan luo?" kysyi Patricius.
"Vanha surkeus", vastasi Romulus. "Alinomaa vaihtelevassa muodossa! Hän tuntee meidän heikkoutemme ja tuntee oman voimansa. Hän ei väsy käyttämään voimaansa väärin meitä vastaan, imeäkseen meidät kuiviin, nöyryyttääkseen, kiduttaakseen."
"Mitään tilaisuutta hän ei päästä käsistään", jatkoi Noricumin prefekti. "Mikään tilaisuus ei ole hänestä liian vähäpätöinen."
"Tällä kertaa on kysymyksessä pari vaivaista kultakulhoa, joiden takia kahden ylhäisen roomalaisen, toinen on Comes ja toinen Noricumin prefekti, on täytynyt lähteä näille aroille ja tähän häpeään."
"Muudan roomalainen, Constantius, Attilan alamainen, oli hunnien piirittäessä Sirmiumia saanut kaupungin piispalta kultaisen kirkkoastiaston ostaakseen sillä piispan ja muita porvareita, jos kaupunki kukistuisi, vapaaksi vankeudesta."
"Kaupunki kukistui. Mutta roomalainen rikkoi lupauksensa, vei kulhot Roomaan ja panttasi ne siellä Sylvanus-nimiselle rikkaalle rahanvaihtajalle."
"Liian rohkeasti palasi Constantius takaisin Attilan luo. Hunni sai kuulla hänen metkuistaan, ristiinnaulitsi hänet ja vaatii nyt —"
"Sylvanuksen luovuttamista, joka muka on varastanut nuo Sirmiumin voitonsaaliiseen kuuluvat astiat tai ainakin jättänyt antamatta niitä hänelle."
"Miten saatamme luovuttaa syyttömän miehen?"
"Mutta Attila uhkaa sodalla, jos kieltäydymme."