Daghar kohotti kiharaista päätään: "Minä en pelkää mitään enkä ketään, en — häntäkään!"
Ylväs ilo mielessään loi Ildiko säteilevän katseensa nuorukaisen kauniille kasvoille. "Isä, hän on oikeassa", lausui hän sitten levollisena, "kenenkään käsi, ei hunninkaan, ei repäise rinnasta rakkauttamme ja olentomme omaperäisyyttä: se on rakkautta ja uskollisuutta vastaan voimaton."
Mutta kuningas pudisti harmaata päätään. "On niin outoa ja kaameaa! Mistä hän tietää… mistä hän on niin pian saanut tietää teidän kihlauksestanne? Tuskin se oli omassa kartanossani tullut tunnetuksi, niin heti ajaa karautti hänen airuensa pihaan muistuttamaan mieleen vanhaa käskyä — jo Mundzuk oli sen antanut, mutta sitä ei ollut likikään aina seurattu! — jonka mukaan kukaan hunnien vallan alaisista kuninkaista ei saanut poikaansa tai tytärtänsä kihlata ennenkuin pari oli hallitsijalle esitelty ja saanut hänen suostumuksensa. Ei ollut muuta kuin totteleminen tai — teille! — pikainen pako."
"Tahi avoin uhma!" huudahti Daghar. "Minä en pakene, en Attilaakaan! Voi, olisitpa noudattanut neuvoani, minun vihaani! Hyökätään! Heti paikalla!"
"Liian aikaista, poikani, liian aikaista! Toiset eivät vielä ole valmiit. — Niin minä sitten laittauduin teidän kanssanne matkalle hänen hovileiriinsä — sydän raskaana! Mitä tuo hirmu hautoo mielessään, minkä ratkaisun hän on antava — kenpä sen tietää? Mistä ihmeeltä hän lienee siitä saanut tiedon niin aikaisin?"
Ildiko käänsi kauniin päänsä toisaanne, punastuen; isä huomasi sen.
"Ellak!" huudahti hän. "Hän on luonut silmänsä sinuun! Hän varmaankin tahtoo isältään sinun kättäsi…"
"Koettakoonpas", virkkoi Daghar rajusti, tuskin huuliaan avaten; hän puristi kätensä kalvankahvaan. Mutta neito vastasi: "Eihän. Sitä en usko tuosta — merkillisestä — hunnivesasta. Hän tuntee myös olentoni lujan voiman. Hän tietää, että rakastan Dagharia, ja sen, ettei Ildiko koskaan häntä…"
Kuningas kohautti olkapäitään: "Minä ja Daghar ja meitä kumpaakin paljon mahtavammat emme voi suojella sinua Attilan väkivallalta. Jos hän vain käskee — sinä olet ja me myös hänen leirissään turvattomia, hänen käsissään! — jos hän vain käskee sinun ruveta Ellakin vaimoksi — niin mitä muuta voit tehdä kuin…"
"Voin kuolla!" huudahti neito ja tarttui eteensä synkeänä tuijottavan sulhonsa käteen. "Ei, Daghar, älä sure! Sinun omaksesi minä tulen tahi kuoleman! Ja voi sitä, joka minuun kajoaa."