"Kas niin! Tosiaan! Istuu taas selässä! Täydessä juoksussa keikautti itsensä selkään."
"Entä tuo tuon päistärikön selässä! Se syöksyy maahan! Vielä sittenkin yhä riippuu! Hän on mennyttä miestä."
"Johan nyt", rauhoitti Ediko. "Nähkääs: vaakasuorana hän roikkuu hevosen kupeella, pitäen oikealla kädellään kiinni harjasta, vasemmalla hännästä. Nyt — no, hän istuu jälleen paikoillaan!"
"Entä tuo tuolla — seuraava! Ratsastusasennosta hän hyppäsi tasajalkaa satulattomaan selkään!"
"Hän seisoo selässä. Seisten ratsastaa."
"Entä tuo tuolla vasemmalla! Putoaa! Jää laahauksiin! Pää alaspäin!
Hänen hiuksensa tapaavat maata."
"Eipähän", selitti Ediko. "Hänhän puristaa jaloillaan hevosen vatsaa ja selkää."
"Kas noin! Nyt hän istuu taas. Ja nauraa!"
"Se on: irvistää", paransi Priscus. "Mutta katsokaapa tuota! Tuota, jolla on kultakirjainen lakki!"
"Ja kultainen viini."