Nyt ilmaantui lähimmän talon puuaitauksesta vanha nainen, yllään hunnilaispuku, jota koristivat siihen runsaasti ommellut roomalaiset kultasolidit, ja niin ikään useiden nais- ja miesorjain saattamana. Hän tuli hallitsijan oikealle sivulle ja tarjosi hänelle kauniilla hopeakulholla — korinttilainen taideteos, jonka ulkopuoli kuvasi jumalain ateriaa Olympossa — ohuiksi viipaleiksi leikattua, vahvasti sipulilta haisevaa raakaa lihaa. Suopeana nyökäytti herra päätään, pisti sormensa astiaan ja söi veristä lihaa ja väkevää sipulia. Syvään taivuttaen päätään vetäytyi vanhus pois ja Attila lähti ratsastamaan edelleen. Hän ei ollut vielä lausunut sanaakaan.
"Se oli Tzasta, hänen uskotuimman neuvonantajansa Khelkhalin puoliso", virkkoi Ediko. "Katsokaa tuonne, tuon vanhan miehen korkeaa vartaloa — hän istuu päistärikön selässä, joka astuu heti herran ratsun perässä. Ainoastaan Tzastalla on kaikkien hunnilaisruhtinattarien joukosta oikeus tervehtiä palaavaa hallitsijaa hunnien vanhimmalla ruoalla, raa'alla hevosenlihalla ja raa'alla sipulilla."
Neljäs luku.
Nyt hyppäsi Attila hevosenselästä — hän ratsasti satulatta, niinkuin kaikki hunnit — ketterän tottuneesti ja liikkeissään hämmästyttävän nuorekkaana; mutta ei hän hypännyt maahan, vaan hänen eteensä polvistuneen slaavilaisen ruhtinaan niskaan — hänen vuorokseen oli tämä kunnianosoitus tällä kertaa sattunut.
Leirikaupungin kaikilta kujilta tulvasi nyt iso joukko väkeä, naisia ja miehiä. Germaaneja, slaaveja, suomalaisia ja hunneja, samoinkuin roomalaisia ja kreikkalaisia — kaikkia näitä kieliä kuului sekaisin; äänekkäin huudoin, käsivarret rukoillen ojennettuina monet pyysivät hallitsijaa kuulemaan heitä, anoivat apua ja oikeussuojaa.
Tämä jäi seisomaan, kasvojensa ilme vakavana; kaikkien silmät olivat nyt häneen käännettyinä; hänen viittauksestaan päästi hunnilainen jalkavartioväki, joka taajaan ympäröi häntä joka puolelta, keihäidensä ahtaasta aukeamasta yksityisiä anojia esiin, sittenkuin ensin oli ottanut pois heidän avoimesti kantamansa aseet ja tutkinut heidän vaatteensa.
Päässeet heittäytyivät maahan Attilan eteen, suutelivat hänen paljaita jalkojaan — hänkin näet käveli ja ratsasti avojaloin — ja esittivät hänelle pyyntönsä tai valituksensa; enimmille hän antoi heti paikalla päätöksen — vain hunnien kielellä — ja varsin moni noustuaan ja poismennessään kiitti häntä riemuhuudoin.
Silloin astui upeasti puettu hunnilaispäällikkö, jota vahdit kunnioittavasti tervehtivät, hallitsijan eteen, kumarsi syvään ja lausui: "Herra, anna anteeksi, että palvelijasi esittää sinulle pyynnön."
"No, uskollinen Tsendrul? Olet murskannut koko amiltsuurien kansan ratsujesi kavioiden alle. Ellei ole kysymyksessä taivaan tähti, — pitää sinun saaman, mitä ikinä pyytänetkään."
"Metsästysretkellä kertoi jahtimestarisi, kun olimme siltä valtaiselta metsähärältä, jonka tapasimme kuopasta, kahdeksalla vahvalla köydellä sitoneet jalat ja sen silmät peittäneet, että sinä voisit —"