"Argentariuksen, tuon koronkiskojan, tuon verikoiran luona!"
"Sain — onnekseni — hänelle maksaa pienen velkani. Orja ilmoitti tuloni, minä odotin esiripun takana; silloin kuulin matalan äänen lausuvan sinun nimesi ja — Felicitaan. Astuin huoneeseen: tribuno seisoi rahakauppiaan vieressä. He vaikenivat äkkiä tuntiessaan minut. Ja nyt, kenen kohtasin matkallani tänne? Juuri saman Leo tribunon ja hänen kanssaan Zeno argentariuksen. Jälkimäinen osoitti kepillään sinun huvilaasi, josta ei vihreitten puitten välitse muuta näkynyt kuin litteältä katolta ylenevät kuvapatsaat. Minä arvasin heidän puheensa sisällyksen ja — heidän matkansa määrän. Heidän huomaamattansa juoksin viereiseen kaivokseen ja sieltä kiiruhdin oikotietä tänne, ennättääkseni ennen heitä sinua varoittamaan. Silmäsi auki! Pian ovat he täällä."
"Tulkoon hän vain, se ahne saituri! Olen huolellisesti säilyttänyt vaivalla kootun summan, jonka olen hänelle velkaa Aquilejasta tuodusta marmorista ja kaupungin veroistani. Muita velkojiani olen pyytänyt odottamaan ja luvannut heille korkeammat korot, voidakseni koota kaikki rahani tuolle kuristajalle. Mutta mitä tribuno tahtoo minulta? Hänelle en ole muuta velkaa kuin puukonpiston jokaisesta katseesta, jolla hän on minun kristallinpuhdasta tyttöäni loukannut."
"Varo, varo! Hänen puukkonsa on terävämpi, se on hänen miekkansa. Ja hänen takanaan seisovat rajut maurilaiset ritarit ja isaurilaiset palkkasoturit, joita meidän tulee kalliilla rahallamme elättää, suojellaksemme itseämme barbareja vastaan."
"Mutta kuka suojelee meitä suojelijoitamme vastaan? Keisariko? Kaukaisessa Ravennassa! Hän on kyllin iloinen, jos germanit eivät vain tule Alppien yli hänen luokseen, pitkiin aikoihin ei hän ole pitänyt huolta tästä maasta, joka kuitenkin jo niin kauan on kuulunut Roomalle."
"Onpa kuitenkin muistanut mahdottomien verojen kautta viimeisetkin veripisarat suonistamme pusertaa."
"Mitäpä valtionveroista! Moneen vuoteen ei niitä enää ole nostettu; eihän mikään keisarillinen virkamies uskalla tulla vuorten yli. Istun vapaasti tässä keisarin maakokkareella kuin istunkin! — Mutta minkä niminen onkaan se mies, joka nyt on keisarina ja jolle tämä maapalsta, mitä hän ikänään ei ole nähnyt, kuuluu? Joka toinen vuosi tosin saamme tiedon uudesta keisarista, mutta ainoastaan rahan kautta."
"Ja se käy yhä huonommaksi!"
"No niin, huonommaksi se kaiketi ei enää voi tulla, siinä toki lohdutus."
"Mutta verot tulevat yhä raskaammiksi, kertoi minulle serkkuni Mediolanumista; siellä niitä kaiken lisäksi nostavat poliisimiehet ja soturit väkivallalla."