"Meille se on yhdentekevää", naurahti nuorukainen. "Tiesi kuinka paljon minulla jo olisi velkaa tästä muutamasta kapan-alasta maata."
"Ja Legionaintiellä kasvaa ruohoa, melkeinpä pensaikkoa!"
"Eivätkä sotajoukot saa palkkaansa."
"Mutta he ottavat maksunsa itse, ryöstäessään niitä kansalaisia, joita heidän pitäisi puolustaa."
"Ja Juvavumin vallit hajoavat, kaivokset kuivuvat, sulkulaitokset häviävät, rikkaat ihmiset pakenevat täältä, ainoastaan me köyhät vaivaiset jäämme."
"Minua kummastuttaa, ettei argentarius jo aikoja sitten ole suurine kultasäkkeineen pötkinyt Alppien yli."
"Mutta minä en menisi, setä, vaikka voisinkin. Ja miksen todellakin voisi? Taidettani, ammattiani kunnioitetaan vielä kaikkialla, niin kauan kuin roomalaiset asuvat kivikartanoissa eivätkä puuhökkeleissä niinkuin germanit. Mutta sydämeni juuret ovat kuin kasvaneet kiinni tähän paikkaan. Monta, monta minun sukuni polvea on täällä asunut aina siitä asti, sanotaan, kun keisari Hadrianus tänne siirtokunnan toimitti. He ovat täällä harventaneet ikivanhoja metsiä, kuivattaneet soita, rakentaneet teitä ja taloja, kaivaneet ojia, raivanneet peltoja, puutarhoja, jalostuttaneet hedelmäpuita; itse ilmanalan ja taivaankin ovat he suloisemmaksi saattaneet. Minä tunnen Italian, olen ostanut marmoria Venetiassa, mutta asun mieluimmin täällä, isiltäni perityllä maalla."
"Mutta jos barbarit tulevat, tahdotko silloinkin —?"
"Jäädäkö? — Siitä on minulla omat ajatukseni. Meille halpasäätyisille ihmisille on parempi, että barbarit hallitsevat meitä, kuin että —"
"Älä sano: kuin että keisari hallitsee. Olethan roomalainen!"