Vanhus teki tämän muistutuksen vakaana ja totisena, mutta nuorukainen naurahti, sillä tuo hyvä setä oli liian vähän roomalaisen sankarin näköinen; naapurit sanoivat hänen muodostavan Silenus-kuvia oman muotonsa mukaan.

"Puoleksi vain!" Fulvius vastasi, "äitini oli norilainen tarhurineiti
Induciomara! Sepä ei kaiu liiemmäksi quiritiseltä [roomalaiselta].
Ja eipä meitä hallitsekaan keisari, vaan hänen viskaalimiestensä
paholaissoturit, maurilaiset ja isaurilaiset kovakouraiset sotamiehet.
Jos minun pitää palvella barbareita, niin valitsen mieluimmin germanit."

"Mutta he ovat pakanoita."

"Osaksi. Sataviisikymmentä vuotta sitte olimme sitä kaikki. Iso-isäni uhrasi vielä salaa Jupiterille. Heidän joukossaan on myös kristityitä."

"Arianeja! Kerettiläisiä! Huonompia, kirkko sanoo, kuin pakanat."

"Muutamia vuosikymmeniä takaperin olivat meidän keisarimmekin kerettiläisiä. Eivätkä germanit keneltäkään kysy hänen uskoansa; mutta meidän esi-isämme saivat suuresti kärsiä, jolleivät sattuneet uskomaan säntilleen samaa kuin heidän keisarinsa."

"Sinä kuvittelet barbareita liian kohteliaiksi. He ovat kuitenkin polttaneet tuhaksi monta kaupunkia."

"Mutta kivi ei pala. Roomalaiset pistävät varsin pian uudet palkit hävittämättömiin muureihinsa. Yksikään germani ei tahdo asua kaupungissa. Maalla he paimentavat karjojansa ja talonpojan rakennuksiin he leirinsä asettavat. He ottavat hänen pelloistaan ja laitumistaan kolmannen osan. Mutta maa virkistyy ja elpyy tästä. Kun väkiluku on vähäinen, puuttuu siltä vapaita talonpoikia vapaalla turpeella; sen asukkaat ovat tuon Neapelissa tai Byzantissa komeilevan herran — orjia. Silloin maata ei viljellä. He tekevät juuri sen verran työtä, etteivät varsin nälkään näänny. Sen, minkä nämä orjat saavat irti yli oman välttämättömimmän tarpeensa, vie heiltä heidän herransa. — Vaan toisin silloin auraa ja sirppiä käytellään, kun paikkakunnalle ryntää satakunta germanilaista, joista jokaisella on lukemattomia valkotukkaisia lapsia. — Sillä niin paljon lapsia kuin tällä kansalla en ole luullut olevan koko maapallolla! — Muutamassa vuodessa rakentaa jokainen noista kasvavista nuorukaisista perattuun metsään tahi kuivattuun suohon oman puuhökkelinsä. Niinkuin muurahaisia vilisee heitä kaikkialla. Pian heittävät he puuauransa ja jäljittelevät siirtolaisten rautaisia auroja. Ja maa kantaa muutamassa vuodessa verrattomasti enemmän hedelmää kuin ennen, niin että se runsaasti ravitsee sekä voittajat että voitetut."

"Niin, niin", myönsi Crispus, "siihen kokemukseen on tultu naapurimaassammekin, jossa he ovat vakinaisesti asuneet. Jos on liian paljon miehiä, niin heittävät he arpaa, ja ne, joille muuttamisen arpa lankesi, joka kolmas mies, vaeltavat minne haukka tai susi heille tietä viittaa. Mutta älköötpä vain pohjoista kohti!" huokasi Crispus, "muuten tulevat he yhä lähemmäksi meitä".

"Mutta he jättävät meille meidän oikeutemme ja kielemme, Jumalamme ja basilikamme, ja paljoa, paljoa vähemmän he pyytävät korkoja kuin orjain herra tai keisarin veronnostaja."