Jos Lorchin pantsaritehdas ei olisi tehnyt niin lujaa työtä, olisi tuo terävä kärki lävistänyt koko miehen, mutta nyt poukahti se takaisin ja — taittui.
Suuttuneena heitti germani kelpaamattoman varrenkin pois.
"Tartarus vieköön! Sepä oli ankaraa", huusi iskun saanut vimmastuen.
"Olkaa varuillanne! Keihäät ylös! Heittäkäämme yht'aikaa."
Kolme keihästä lensi nyt samalla kertaa: Liuthar kokosi kaikki kolme kilpeensä. Yksi oli heitetty tavattomalla voimalla ja raivolla; se läpäisi kilven saarnipuisen liitoksen ja kolmikertaisen härännahan sekä riipaisi hänen käsivarttaan olkapään läheltä.
Voimakas nuorukainen tuskin tunsikaan niin pientä: haavaa, mutta hänen oli nyt vaikeampi liikuttaa kilpeä, kun sitä painoi kolme keihästä.
"Haduwalt!" hän huusi lujalla äänellä. "Waffenâ Feindio! Avuksi!" Samassa sieppasi hän kilvestä yhden keihään ja heitti sen — tribunon oikealla puolella oleva mies kiljahti ja kaatui maahan.
"Minä kaadan hänet maahan, pistä sinä hänet kuoliaaksi, herra!" huusi toinen, eli Himilko-centurio.
Ja nyt hyökkäsi hän kotimaansa korvissa asuvan tiikerin julmuudella alemannilaisen kimppuun.
Mutta tämä oli salaman nopeudella siepannut tupestaan lyhyen puukkonsa, jonka hän nyt upotti vastustajansa otsaan, silmien väliin. Nuo ruskeat, suonikkaat kädet, jotka juuri olivat raatelevan pedon kynsien lailla iskeneet hänen hartioihinsa, päästivät nyt irti; afrikalainen syöksyi ääntä päästämättä selälleen maahan.
Liuthar ei ehtinyt edes vetää syvälle tunkeunutta puukkoansa kuolleen vihollisen otsasta.