"Haduwalt! Avuksi!" huusi hän kovalla äänellä.
Sillä nyt oli kolmas ja vaarallisin vihollinen karannut hänen päälleen.
Tuimalla miekaniskulla sivalsi hän Liutharin kilpeä, niin että se rämähti keskeltä halki ja putosi molempine keihäineen kahtena kappaleena hänen kädestään.
Samassa työnsi roomalainen kuperan kilpensä terävän kärjen kuninkaanpojan oikeaan paljaaseen käsivarteen: veri räiskähti korkealle ilmaan.
Tämä horjahti pari askelta taaksepäin, saatuansa niin voimakkaan iskun ja syvän haavan, sekä oli kompastua jaloissaan makaaviin kiviin.
Raju, kiireestä kantapäihin rautaan puettu roomalainen astui nyt voitokkaana portista sisään, potkaisten pois molemmat kilvenpuoliskot, ettei toinen voisi käyttää niissä riippuvia keihäitä.
Tuikealla katseella mittaili hän vastustajaansa, joka nyt veti vyöstään viimeisen aseensa, lyhytvartisen kirveen ja kohotti sitä uhaten. Vaikkakin paremmilla aseilla varustettuna näkyi tribuno kuitenkin hämmästyvän kookasvartaloista germania.
"Miksi me raatelemme toisiamme, barbari? Miksi puolustat niin kuolemaa kammoamatta tätä taloa, jota minä en suinkaan tahdo sinulta vaatia. Jätän sen sinulle heti, kun vain olen yhden ainoan aarteen sieltä noutanut."
"Minkä aarteen? Kuuluuko se sinulle? Sinä et ole tämän talon omistaja."
"Saathan talon omaksesi; Minä tahdon täältä ainoastaan — erään vaimon."