"Tämänkö? No niin, tämä on vain salaisuus talon emännän ja minun välillä. Hän on minuun suuresti ihastunut, paljoa enemmän kuin sinuun, ja, etten pakenisi, kiinnitti hän minut vuoteeseensa."
"Sinähän uhkasit kannella äidilleni minusta —"
"Niin, niin; ja jos en minä olisi valvonut, niin kukatiesi —"
"Nyt minä sitävastoin tahdon kertoa Grimmtrudille, ankaralle vaimollesi, että sinä annat sitoa itsesi nuoren kaunottaren vuoteeseen." Niin sanoen haki nuorukainen kerän lattialta ja pisti sen taskuunsa.
"Tahdon tallettaa tämän kerän", jatkoi hän totisena, "muistoksi siitä hetkestä, jolloin Haduwalt nukkui ja lanka oli irrallaan lattialla, vaan Liuthar valvoi — kolmen puolesta."
Silloin astui Felicitas, lapsi käsivarrella, jälleen huoneeseen.
"Päivä joutuu ja huoleni enenee", hän huokasi. "Rakas Fulvius, missähän viipynet?"
"Tässä olen!" huusi kirkas, iloinen ääni ja esiripun takaa riensi tuo ikävöity puoliso esiin.
Ilosta huudahtaen lennähti Felicitas häntä vastaan. Fulvius sulki sekä hänet että lapsen syliinsä.
Liuthar nousi seisoalle. Hän saattoi tuskatta katsella noita molempia ja katseli avoimin, iloisin silmäyksin kotiin palajavaa puolisoa.