"Siellä asuu tribuno!" huusi Crispus.
Fulvius tarttui mykkänä vaippansa alla olevaan vasaraan.
"Tulkaa! Tuomari ja raati eivät kovin myöhään otakaan asioita käsiteltäviksi. He pitävät kemuja ja ryypiskelevät. Meidän pitää heti lähteä seurakunnan vanhimpien luo; heidän edessään minä vannon tuntevani vapautusjulistuksen. Ja vielä tänä iltana tahdon heidän kanssaan neuvotella siitäkin, emmekö samalla myös voi suojella sinua niinkuin vaimoasikin tuolta koronkiskojalta ja pysyttää sinulle perintösi."
He kiiruhtivat kaikki kadulle.
Siellä oli vielä jotenkin valoisaa; pitkä kesäkuun ilta himmeni hiljakseen.
Kun he tulivat lähelle tuomarin taloa, avattiin portti ja sieltä astui argentarius, talon herran saattamana. Jälkimäinen sanoi hänelle:
"Minä lähetän sinne miehiäni varhain huomenaamulla. Oikeus on epäilemättä sinun puolellasi; onhan mahdollista, että velallinen pakenee ja minä siis voin antaa käskyn vangita hänet — — mutta tuossahan hän seisookin."
Zeno katsoi kadulle ja näki nyt noitten kolmen miehen lähestyvän; hänestä oli vastenmielistä nähdä uhrinsa papin seurassa, jota kansalaiset rakastivat ja jota hän itse pelkäsi ja vihasi. Hän tervehti heitä arasti; kadulla oli vielä muitakin ihmisiä ja jos hän olisi ollut tervehtimättä tuota kaikkien kunnioittamaa miestä, olisi se voinut olla hänelle vahingoksi. Tervehdittyään aikoi Zeno kiiruusti rientää hänen ohitseen.
"Seis, Zeno Byzantilainen!" huusi pappi samassa niin kuuluvasti, ettei olisi luullut vanhuksen äänessä olevankaan sellaista voimaa. "Minä tahdon varoittaa sinua, sinua ja tuota hekumallisuuden tribunoa. Minä tiedän liiaksi paljo teidän synneistänne; niiden määrä on jo täytetty. Jos ette tee katumusta, niin en enää voi kärsiä teitä pyhässä seurakunnassa."
Silloin kauppias vaaleni.