Miten oli noiden neljän miehen käynyt?

Sitä ei kukaan tiennyt. —

* * * * *

Yö oli peloittava; kaikki kaupunkilaiset valvoivat sen illasta aamuun. Vartijat kävelivät ahkerasti valleilla tulisoihtuineen, ja muutamin paikoin, joissa leveät kivilevyt peittivät nurmea tai multapenkereitä, paloi pieniä valkeita. Vasta varhaisen kesäkuun aamun koittaessa, sammutettiin valkeat. Ja vaikka vartijat nyt kirkkaassa aamuvalossa terävästi tähystelivät ympäröivää seutua, ei missään voitu huomata jälkeäkään vihollisesta.

Juvavumin torille saapui pian tavallisuuden mukaan joka haaralta maakansaa ostamaan tai myymään tavaroita. He hämmästyivät, kun huomasivat porttien kirkkaalla päivällä olevan lukossa. Ne avattiin sitten varovasti, kun ensin oli pyrkijät tarkasti tutkittu ja päästy selville siitä, että he olivat rehellisiä ihmisiä eikä vakoojia, ei myöskään talonpojiksi puettuja barbareita.

Mitään aavistamattomat ihmiset kummastelivat suuresti tätä tavattoman ankaraa vahdinpitoa. Heiltä kyseltiin asioita, joista heillä ei ollut aavistustakaan; he tiedustelivat päinvastoin itse uteliaasti, mitä oli tapahtunut.

Juuri luoteesta, Vindeliciasta päin, josta barbarein ryntäystä odotettiin, oli tullut yhtä paljo maakansaa kuin ennenkin; he eivät olleet huomanneet mitään, mikä olisi herättänyt epäluuloa. Mutta kaakosta päin ei tullut juuri ketään; sitä ei ihmetelty, sillä sielläpäin oli vain muutamia huviloita ja siirtolaistaloja, ja harvoin tuli sieltä väkeä torille. Eilistä säikähdystä olisi piankin pidetty ainoastaan kauheana unena, ellei kuollut ratsastaja olisi kaikille ollut mykkänä todistajana asian todenperäisyydestä.

Kun nyt ensimäiset aamuhetketkin kuluivat ilman minkäänlaista uhkaavaa merkkiä, eikä vihollista havaittu etäisimmässä kaukaisuudessa enempää kuin kaupungin alapuolella olevalla sillallakaan, joka vei Ivarus-joen yli, (toinenkin silta yhdisti vielä kaupungin muurien sisäpuolella Ivaron rannat), komensi Severus Vindelician portit aukaistaviksi. Tribunon täytyi vikaantuneen polvensa vuoksi jäädä kapitoliin, mutta Severus riensi vähäisen joukon kanssa sillalle, rakennutti kallionlohkareista ja laudoista vasemmalle rannalle, sillan äärimäiseen päähän, varustuksen ja jätti sinne kolmekymmentä keihäänkantajaa ja linkomiestä. Tarkasti urkittuaan, ja tultuaan vakuutetuksi, ettei merkkiäkään vihollisesta ollut näkyvissä, hän palasi taas kaupunkiin. Sitte antoi tuo varovainen vanha sotamies jälleen sulkea avatun portin ja käski väen pysyä paikoillaan torneissa. Jos jotain merkillisempää tapahtuisi, oli siitä heti lähetettävä hänelle ilmoitus Amphitriteen kylpypaikkaan, jonne hän nyt lähti huuhtoakseen itsestään yön huolet ja marssimisen hien ja tomun.

* * * * *

Kylvyn jälkeen istui hän nyt mukavassa rauhassa villaisella nahalla peitetyllä marmorirahilla ja hivutteli milloin käsivarsiaan, milloin jalkojaan aina lanteilta polviin saakka. Tämä viidenkymmenenviiden vuoden vanha mies oli vankan terveyden ja voiman esikuva; käsivarsista, reisistä ja sääristä saattoi nähdä, että metsästäminen ja voimistelu olivat pitäneet hänen muuten jotenkin lihavan ruumiinsa kunnossa. Lopetettuaan kuivaamisen, vaipui hän vähitellen syviin mietteisiin, pää painui yhä alemmaksi ja vihdoin aivan rintaa vasten. Hetken kuluttua hän ojensi oikean kätensä alaspäin ja rupesi piirtelemään kuvia valkoiseen hienoon hiekkaan, joka peitti marmorirahin ja kylpyammeen välisen käytävän.