"Jospa vain niitä näkisin! Mutta minä näen germanit!"
"Eihän kukaan näe heistä jälkeäkään, ei ainakaan näillä mailla ja mantereilla."
"Sehän juuri onkin kamalinta. Heidän täytyy olla lähellä, aivan lähellä, eikä kukaan meistä tiedä, missä he ovat."
"Miksi täytyy heidän olla lähellä?"
"Koska harmaa haikara ei muuten vielä kesäkuussa lähtisi eteläänpäin ja koska se lentää niin matalatse. Keskiyön tietämissä kävin vaihtamassa vahteja Latina-portin torniin. Tornin huipusta tähystelin tarkasti läpi öisen ilman, vaan en nähnyt mitään, enkä, paitsi satakielen laulua, myöskään mitään kuullut. Vaan äkkiä kuulin harmaan haikaran huudon."
"Se ei usein ole täällä", Severus sanoi, "mutta tavataan kuitenkin välistä lammikoissa ja suoniityillä".
"Se on totta, mutta sen huuto ei kuulunut virrasta, se kajahti virran tältä puolelta, vuoren metsiköstä päin."
"Ehkäpä se siellä pesii."
"Mutta se oli sen _muutto_huuto. Ja ne muuttavat vasta elokuussa. Ensimäiseen huutoon yhtyi toinen, kolmas, neljäs, kunnes nuo äänet yhä heikommin, yhä etäämmältä kaikuen vihdoin vaikenivat."
"Kenties oli se vain kaiku vuorimetsistä!"