"Mutta emme siitä välittäneet", huudahti kuninkaanpoika ja hänen kirkkaat harmaat silmänsä välähtivät vilkkaasti. "Ketä haluttaisi asua muurien ympäröimissä haudoissa! Teidän luoksenne Juvavumiin emme myöskään tahdo asettautua."
"Siitä on kyllä pidetty huolta", uhkasi Severus.
Mutta Liuthar heitti naurahtaen kiharansa niskaan. "Nähkäämme! — Mutta sano sitä ennen: kenen tähden johdat nämä kansalaiset sotatantereelle? Kenen nimessä puolustat Juvavumia?"
"Ravennan imperatorin, koko maanpiirin herran, jolla on sekä ensimäisen kuninkaamme että ensimäisen keisarimme onnea tuova nimi: Romulus Augustulus."
Silloin germani tarttui vyöhönsä, veti esiin paperikääryn ja heitti sen Corneliukselle. "Sen voin aavistaa!" hän sanoi. "Te tiedätte vähemmän kuin me barbarit, mitä Italiassa, valtakuntanne pääkaupungissa tapahtuu. Lue, mitä eräs, jolla siitä on tarkat tiedot, minulle kirjoitti. Länsimaitten keisaria ei enää ole olemassa. Romulus Augustulus on syösty valta-istuimelta. Hän asuu tästälähin eräällä saarella ja syöttää riikinkukkoja; hänen sijaansa on tullut minun lankoni, kauniin sisareni puoliso, Odovakar — kuuluisan rohkea mies. Hän on sen meille itse kirjoittanut."
Cornelius silmäili nopeasti kirjoituksen päästä päähän; hän kalpeni; mykkänä ojensi hän sen Severukselle, joka vapisten rupesi sitä lukemaan.
"Ei epäilemistäkään!" sanoi jälkimäinen soinnuttomalla äänellä. "Minä tunnen sen miehen; hän on ollut minun palveluksessani. Odovakar ei valehtele."
"Emmekä mekään valehtele", huudahti Liutharin harmaapartainen seuralainen, ajaen hevosensa lähemmäksi ja ottaen kirjeen Severuksen kädestä. "Olen opettanut kuningas Liutbertin pojalle mitenkä kilpi lyödään halki enkä miten kirjainpiirroksia vääristellään."
Vanhusta täytyi uskoa. Ennenkuin hän pisti kirjoituskäärön vyöhönsä, tarkasti hän sitä vakavan arvokkaasti; häntä ei haitannut, että kirjaimet olivat ylösalaisin.
Severus nojasi keihästänsä vasten. Cornelius tuijotti maahan synkän näköisenä. "Minä olen sen tiennyt", puhui sitte jälkimäinen. "Olen melkein tätä toivonut, koska näin sen välttämättömäksi — ja nyt, kun se on tapahtunut, runtelee se minut murskaksi."