Hän nojautui vaivaloisesti vasempaan käsivarteensa, mutta ei laskenut kädestään voitollista miekkaansa.
Voittaja kallistihe hänen puoleensa ja kohotti toistamiseen sotatapparansa.
"Sano minulle, ennenkuin kuolen", puhui Severus hiljaisella äänellä, "kenen käsiin on Juvavum joutunut? Mitä kansaa te olette? Oletteko alemanneja?"
"Emme, roomalainen; alemannit ovat meitä kutsuneet. Emme tule lännestä, vaan idästä Danubiota myöten. Me olemme valloittaneet kaikki roomalaiset kaupungit Carnuntumista tänne saakka; viimeisen legionan tällä puolen Alppeja löimme Vindobonan luona. Me jaamme maat serkkujemme, alemannien kanssa; Licus tulee rajaksi. Katso tuonnepäin! Tuolta itäisiltä vuorilta tulvaa jo kansamme maahanne: vaimoja ja lapsia, rattaita ja karjalaumoja; se on vain esiparvi, huomenna tulee isompi lauma."
"Ja mikä on nimenne?"
"Ennen kutsuttiin meitä markomanneiksi, mutta nyt 'Bajuhemumin miehiksi', bajuvareiksi: meidän on ikipäiviksi tämä maa niin lavealta kuin Alppien harjalta voi pohjoiseen päin katsella. Antaudu siis, vanhus! Sinulle jää vielä —"
"Tämä miekka", puhui Severus ja syöksi keisari Probon voittoisan miekan aina kahvaa myöten sydämeensä.
Jättiläis-bajuvari veti sen sieltä ulos. Verivirta valui maahan.
"Sääli tuota vanhusta", virkkoi hän. "Hän on kuollut. Ja sääli", jatkoi hän hitaasti, tarkastellen hänen miekkaansa, "tätä kelpo säilää, jos se menee hukkaan. Tule, aimo ase, tästälähin palvelemaan maan uutta herraa. — Vaan nyt on minun mentävä kiittämään Liutharia. Kaikki menestyi erinomaisesti. Ovatpa nuo alemannit melkein meitä viisaampia! — Hojoo, Sigoo! Heiloo!" huusi hän molempien kämmentensä läpi: "Liuthar! Kelpo Liuthar, missä olet? Garibrand, bajuvarien herttua, huutaa sinua! Hojohoo, Sigoo! Heilohoo! Nyt jakakaamme saalis ja maa!"
Liuthar ajaa karautti esiin ja ojensi herttualle kätensä: