Hän hiipi nyt alttarin taakse, sen oikealle puolelle ja kumartui — silloin, oi kauhua! kuuli hän papin asunnosta askeleita; tosin kyllä ainoastaan yhden miehen askeleita, mutta ne eivät olleet Johanneksen. Ne kalskuivat kuin rauta.
Zeno aikoi äkkiä pujahtaa piilopaikkaansa.
Mutta ennenkuin hän ehti kiertää alttarin, näki hän mustan varjon käytävän kynnyksellä.
Hänen oli enää mahdotonta päästä salaa luolaan. Hänen polvensa kävivät hervottomiksi.
Hän heittäytyi pikaisesti alttarille samanlaiseen asentoon, jossa Johannes oli ollut hänen kirkkoon tullessaan, veti äkkiä kaapun päänsä yli ja levitti molemmat käsivartensa pyhäinjäännös-arkun ympäri.
Seuraavassa silmänräpäyksessä viilsi pureva teräs poikki hänen niskansa. Hän oli hengetönnä ennenkuin ehti kuulla sanat: "kuole, pappi".
KOLMASTOISTA LUKU.
Murhaajasta alkoi tuntua, ettei hänen uhrinsa ollutkaan niin vanttera kuin presbyteri; hän kumartui alas, niin että hänen korkean kypäränsä musta jouhitöyhtö pöyheänä taipui alaspäin, ja nosti murhatun päätä, vetäen kaapua syrjään.
Hämmästyksestä hieman huudahtaen antoi hän sen taas pudota: "Kohtalon oikkuja! Rahakauppias! Mitenkä hän on täällä? Miksi tuossa valhepuvussa? Missä lienee sitten pappi?"
Mutta ennenkuin tribuno ehti syvemmältä näitä kysymyksiä mietiskellä, kääntyi koko hänen huomionsa auki murretulta pääovelta päin kuuluvaan meluun. Se oli varsin hämmästyttävää laatua. —