Viivyttelemättä tarttuivat kaikki germanit aseisiinsa ja huutaen:
"Suojelkaamme bajuvarilaisten Juvavumia!" syöksyivät kirkosta ulos.
* * * * *
Kun kaikki jälleen oli hiljaista, kohotettiin varovasti marmorilevyä, ja tribuno kiipesi sieltä ylös. Tuo urhoollinen, sotaisa mies oli tämän ajan kuluessa kärsinyt katkeria tuskia.
Vaikkei hän ollutkaan roomalainen, ja vaikka hän ei mistään velvollisuuksista tietänyt, loukkasi hänen sotilaskunniaansa kuitenkin se tieto, että hän sokeasti seuraten intohimojansa ja ainoastaan omia pyyteitään silmällä pitäen oli saattanut barbarien voiton niin helpoksi.
Hän tuijotti synkkänä eteensä ja puri huuliansa. "Ratsumieheni, kapitolin, Juvavumin, kostoni papille, voiton — kaikki olen kadottanut! — paitse Felicitasta! Hän on tuleva omakseni ja sitte pois, pois yli Alppien. — Mihinkähän on Plutoni joutunut?"
Leo hiipi papin asunnon kautta kapealle kadulle ja koetti niin paljo kuin suinkin astua seinustan varjossa. Alkoi jo hämärtää; niin kauan olivat barbarit pitäneet juominkeja hänen päänsä päällä. — Joka kadun kulmassa hän väijyi petoeläimen lailla ja syöksyi sitte nopeaa vauhtia toiselle puolelle katua sekä vältti kulkemista aukeilla paikoilla ja leveillä väkirikkailla kaduilla. Äkisti kuuli hän takanaan etäältä kajahtavia ääniä ja rähisevää meteliä. Hän katsahti taaksensa: tuliliekkejä leimusi sakean savun keskeltä taivasta kohti.
Tribuno joudutti askeleitaan ehtiäksensä pian pohjoispuoliselle vallille. Jos kohta germanit olivat sangen huolettomia, niin ei hän kuitenkaan voinut toivoakaan, että Vindelician porttia ei vartioitaisi. Mutta hän tiesi erään salaisen laskuportin, jonka hän saattoi saada auki ilman avaintakin ja joka niinikään johti Vindeliciaan vievälle tielle. Tätä porttia kohti hän nyt kiiruhti.
Kukaan ei häntä puhutellut ja kukaan ei nähnyt, kun hän polkuja sekä portaita karttaen kiipesi vallia ylös, aukaisi pienen portin, sulki sen varovasti ja liukui jyrkkää rinnettä alas vallikaivokseen. Tämä oli ennen ollut täynnä vettä, vaan nyt, kun sulkulaitos oli hävinnyt, oli se useita vuosikymmeniä ollut kuivana, kasvaen miehen korkuista rikkaruohoa ja vesaikkoa.
Tuskin oli hän ehtinyt kaivokseen, kun hänelle tervehdykseksi kajahti heleä hirnunta — ja hänen uskollinen oriinsa hypähti, päätänsä pudistellen, häntä vastaan.
Kaksi hevosta hirnui pensaikosta siihen vastauksen; samalla kömpi sieltä käsin ja jaloin kaksi miestä. Ne olivat Himilko-centurio ja eräs toinen maurilainen.