Hiljaa viittasivat he häntä tulemaan heidän piilopaikkaansa.
Kun bajuvarit hajoittivat heidän joukkonsa, olivat he paenneet tänne. Ori, jonka vartija oli kaatunut, oli seurannut heitä, ja he olivat hevosineen piiloutuneet tähän pimeään syvyyteen.
"Ensimäinen kirkas valonsäde tänä synkkänä päivänä", virkkoi tribuno. "Paetkaamme kaikki kolme. Tulkaa! Tuossa vasemmalla aivan kaivoksen ääressä on virta. Ratsumme juoksevat sinne tuokiossa ja uivat yli joen. Minun täytyy ensin poiketa Mercurius-kukkulalle, joka on Vindelician tien vieressä. Ja sitte — yli vuorten!"
"Herra!" rukoili häntä Himilko. "Odota yötä! Kaksi kertaa olemme jo yrittäneet paeta sitä tietä, vaan molemmilla kerroilla on meidän täytynyt palata, koska alemannilaiset ratsumiehet ajelevat siellä ja estävät karkulaisia pääsemästä pakoon. Hädin tuskin onnistui meidän enää piiloutua tänne. Vasta yön pimeydessä uskallamme uudistaa yrityksemme."
Tribunon täytyi vastenmielisesti tunnustaa tuon neuvon olevan paikallaan. Hän huomasi myös, että yöllä olisi mukavinta toimittaa aiottu naisryöstö. Senvuoksi päätti hän kun päättikin, vaikka kärsimättömyytensä vain vaivoin oli hillittävissä, tässä piilopaikassa odottaa pilkkopimeän tuloa.
VIIDESTOISTA LUKU.
Etäällä piilossa olevista pakolaisista, kaupungin kaakkoisosassa, jatkui yhä tappelun riehunta. Tosin olivat jo monet orjat heittäneet pois aseensa, kun olivat saaneet isännilleen kostetuksi, mutta täällä kokoontuivat vielä rajuimmat viimeiseen vastarintaan, koska bajuvarit olivat estelleet heitä jatkamasta murhia, ryöstöä ja tulipaloja ja karkoitelleet heitä tuhotöistään toiselta kadulta toiselle.
Täällä sijaitsivat keisarilliset makasiinit, joissa säilytettiin rakennusaineita Ivaruksen kauppalaivoja varten: ääretön määrä hyvästi kuivattua puuta, purjekangasta, pikeä ja tervaa. Nämä tulenjumalan lemmityt tahtoivat he nyt raivoissaan sytyttää palamaan. Heidän sokeaa hävittämishaluansa elähytti se toivo, että tulipalo täältä helpommin kuin muualta voisi levittää punaiset ja mustat siipensä yli koko kaupungin.
Makasiinit olivat tosin varustetut laakeilla liuskakivikatoilla ja niitä ympäröi kiviset muurit sekä lujasti suljetut, vahvat tammiovet. Vahdit olivat kyllä jo aikoja sitte pötkineet pakoon; vaan ilman puolustajiakin olivat kivi ja raudoitettu puu heille kyllin kovana vastuksena.
Mutta nyt saapui Këix, joukon johtaja, lähimmästä tulipalosta, Amphitriteen rannalta; toisessa kädessä hän heilutti sinistä ja toisessa valkoista tulisoihtua, sellaisia, joita käytettiin komeissa juhlissa sikäläisissä suurissa puutarhoissa.