Hän tunsi nämä säärivarukset. Hän tiesi, että niihin kuului samalla tavalla valmistettu täydellinen sotapuku. Hän tiesi myöskin omituisten ajatusyhtymäin kautta, että tämän varuksen kantaja vihasi häntä ja oli hänelle vaarallinen. Mutta hän ei voinut saada selville, kuka tämä vihollinen oli.
Jos hän olisi saanut nähdä säärivarukset edes polviin saakka.
Vastoin tahtoaankin täytyi hänen lakkaamatta katsella tuohon paikkaan ja lakkaamatta arvailla.
Ja tämä seikka kahlehti hänen sielunsa nyt — juuri nyt, jolloin kaikki oli kysymyksessä. Hän suuttui itseensä, mutta ei voinut siirtää silmiään seinäkomerosta.
Kuningas jatkoi kenenkään vastustamatta:
"Vielä olemme me kutsuneet takaisin jalot herttuat Thulunin, Ibban ja Pitzan, jotka vihoissaan poistuivat hovista ja läksivät Galliaan ja Espanjaan. Meidän mielestämme on lähimmässä ympäristössämme liian paljon roomalaisia ja liian vähän gootteja. Nuo kolme urhoollista soturia tarkastavat valtakuntamme puolustuslaitokset, linnoitukset ja laivat sekä ottavat selville vauriot ja korjauttavat ne. He saapuvat aivan pian tänne."
Ja heidän pitää taas pian poistua täältä, sanoi Cethegus nopeasti itsekseen. Mutta hänen ajatuksensa siirtyivät taas komeroon. Tarkoituksetta ei tuo mies ollut tuolla piilossa.
"Sitten", jatkoi kuninkaallinen nuorukainen puhettaan, "olemme me kutsuneet takaisin hoviin Matasuntan, kauniin sisaremme. Hänet on ajettu maanpakoon Tarentumiin senvuoksi, että hän kieltäytyi rupeamasta erään iäkkään roomalaisen puolisoksi. Hänen täytyy palata takaisin hoviamme kaunistamaan, hänen, kansamme ihanimman kukan."
"Mahdotonta!" huusi Amalasunta. "Sinä loukkaat sekä äidin että kuningattaren oikeuksia."
"Minä olen sukuni päämies niin pian kuin tulen täysikäiseksi."