Näin lausuen hän paljasti vasemman käsivartensa.
Toiset tekivät samalla tavalla. Aivan toisissaan kiinni viisi käsivartta ojentui kattilan päälle. Vanhus nosti terävän kiviveitsen ja vetäisi äkkiä itselleen ja neljälle muulle kyynärvarteen haavan, niin että kaikkien veri valui punaisina pisaroina kattilaan.
Sen jälkeen he asettuivat entisille paikoilleen ja vanhus jatkoi mumisten:
"Ja valan me vannoen lupaamme oman kaiken uhriksi antaa, kodin, karjan ja kalleudet, ratsun, aseet ja raavahat ja vaimon, lapsen ja lempemme ja voiman, veren ja henkemme, ne goottein heimo meiltä saa, sen onni kallein on. Ja ken se meistä pettää kerran tään valan kieltäin uhrejansa —"
Nyt hän nousi vaosta — hänen viittauksestaan toisetkin — ja siirtyi pois turvekatoksen alta:
"Sen sydänveri juoskoon kostamatta
kuin tää vesi alle ruohoturpeen —"
Hän nosti kattilan ylös, valoi verisen veden siitä vakoon ja jatkoi:
"Sen päälle salama taivon syösköön, sen jymystä hän maahan sortukoon kuin tää raskas ruohoturve."
Hän löi yhdellä iskulla alta tukena olevat keihäänvarret, ja kumeasti äännähtäen raskas turvekatos putosi takaisin vakoon.
Miehet asettuivat käsikkäin turpeelle, ja vanhus jatkoi vilkkaammin: