"Ja kuitenkin — minä pelkään, että tämäkin on jo rikos Belisariusta vastaan. Oi, kuinka hän on suuri ja jalo ja ihana. Kunpahan hän vain ei olisi liian suuri tälle pienelle sydämelle."
— Hän peitti kasvonsa käsiinsä.
"Surkuteltava ihminen", ajatteli keisarinna, "hän on liian heikko nauttiakseen elämästään ja voidakseen olla siveä."
Silloin tuli huoneeseen Agave, kaunis, nuori tessalialaistyttö, tuoden suuren ruusukimpun.
"Häneltä!" kuiskasi hän keisarinnalle.
"Keneltä?" kysyi tämä.
Antonina katsahti juuri heihin, ja Agave teki merkin silmillään.
Keisarinna ojensi ruusukimpun Antoninalle kääntääkseen hänen huomionsa muualle.
"Ole hyvä ja vie tämä tuonne marmorimaljakkoon", sanoi hän.
Sillä aikaa, kun Belisariuksen puoliso täyttäessään keisarinnan käskyä, käänsi heille selkänsä, kuiskasi Agave: