Totila jäi seisomaan ja ihailemaan kaunista työtä.
"Kuka on tuo keisari", kysyi hän ystävältään, "tuolla voittovaunuissa, siivitetty salama kädessään kuin Jupiter Tonans."
"Hän on Marcus Aurelius", vastasi Julius aikoen jatkaa matkaa.
"Odota vielä hiukan. Ja ketä ovat nuo kahleissa olevat pitkätukkaiset miehet, jotka vetävät vaunuja?"
"Ne ovat germaanikuninkaita."
"Mutta mitä heimoa?" kysyi Totila edelleen. — "Kas, siinähän onkin kirjoitus: 'Gothi extincti', 'Kukistetut gootit'."
Ääneensä nauraen nuori gootti läimäytti kämmenellään marmoripatsasta ja meni sitten nopeasti portin läpi.
"Marmoriin hakattu valhe", huudahti hän katsellen taakseen. "Tuo imperator ei varmaan voinut kuvitellakaan, että kerran goottilainen merikreivi Napolissa todistaisi hänen valehdelleen ja liioitelleen!"
"Niin, kansat ovat kuin joka vuosi vaihtelevat lehdet puun rungossa", sanoi Julius miettiväisesti. "Kukahan tässä maassa teidän jälkeenne hallitsee?"
Totila pysähtyi.