"Meidän jälkeemmekö?" kysyi hän ihmeissään.
"Niin, et kai sinä usko, että sinun goottisi ikuisesti pysyisivät hallitsevana kansana."
"En tiedä", sanoi Totila lähtien hitaasti matkaa jatkamaan.
"Ystäväni, babylonialaisilla ja persialaisilla, kreikkalaisilla ja makedonialaisilla ja, kuten näyttää, meillä roomalaisillakin on kullakin ollut loistoaikansa: ne kukoistivat, kypsyivät ja sortuivat. Luuletko gooteille käyvän toisin?"
"En tiedä", sanoi Totila, "en ole koskaan ajatellut asiaa.
"Ei ole koskaan johtunut mieleenikään, että sellainen aika voisi tulla, jolloin kansani" — hän pysähtyi, ikäänkuin olisi ollut rikos ajatella tuota ajatusta loppuun saakka.
"Kuinka sellaista voi kuvitellakaan. Olen ajatellut sitä yhtä vähän kuin — kuin kuolemaa."
"Se on sinun tapaistasi, Totila!"
"Ja sinun tapaistasi on kiusata itseäsi ja muita sellaisilla unelmilla."
"Unelmilla! Sinä unohdat, että ne ovat minulle, kansalleni muuttuneet todellisuudeksi.