"Tahdotko sinä kieltää totuuden? Oletko sinä pelkuri, amelungien tytär?"
Ylpeästi tyttö kohotti katseensa. "En ole pelkuri enkä kiellä totuutta.
Niin, minä rakastan."
"Ketä, onneton?"
"Sitä ei Jumalakaan saa minua ilmaisemaan."
Hän näytti niin päättäväiseltä, ettei Amalasunta yrittänytkään enää urkkia.
"Hyvä on", sanoi hän, "tyttäreni ei ole tavallinen olento. Senvuoksi vaadinkin sinulta tavatonta. Uhraa kaikkesi korkeimmalle hyvälle."
"Uhraan kyllä, äiti. Sydämessäni asuu ylpeä unelma. Se on korkein hyväni. Sille tahdon minä uhrata."
"Matasunta", sanoi hallitsijatar. "Puheesi on epäkuninkaallista. Katso, sinulle on Jumala antanut ylevämmän ruumiin ja sielun kauneuden kuin tuhansille muille. Sinä olet syntynyt kuningattareksi."
"Tahdon tulla rakkauden kuningattareksi. Kaikki ylistävät minun naisellista kauneuttani. Hyvä! Olen päättänyt olla nainen, joka rakastaa ja on rakastettu, joka antaa onnea ja on itse onnellinen."
"Nainen! Onko se sinun ainoa kunnianhimosi?"