"Se on ainoani. Jospa se olisi ollut sinunkin ainoa kunnianhimosi."
"Teoderikin tyttärentyttärestä eivät siis valtakunta ja kruunu ole minkään arvoiset. Etkö välitä kansastasikaan, gooteista?"
"En, äiti", vastasi Matasunta vakavasti. "Olen pahoillani siitä, melkein häpeänkin sitä, mutta en voi pakottaa tunteitani. Sana 'gootit' ei herätä minussa mitään erityisiä tunteita. Kenties se ei ole kokonaan minun syyni. Sinä olet aina halveksinut gootteja ja pitänyt näitä barbaareja aivan arvottomina. Sinulta sain ensimmäiset vaikutelmani, jotka ovat sitten säilyneetkin.
"Vihaan tätä kruunua ja tätä goottien valtakuntaa. Se on vallannut sydämessäsi isäni, veljeni ja minun paikkani. Goottien kruunu on minusta aina ollut ja tulee olemaankin vihamielinen, vihattu mahti."
"Oi lapseni, voi minua, jos olen ollut siihen syypää.
"Ja jos et tee sitä valtakunnan vuoksi, niin tee se minun tähteni. Olen hukassa ilman näiden völsungien apua. Tee se rakkauteni tähden."
Hän tarttui tyttärensä käteen.
Matasunta veti kätensä pois katkerasti hymyillen.
"Äiti, älä käytä väärin tätä pyhää sanaa. Sinun rakkautesi!
"Et ole koskaan rakastanut.