TOINEN LUKU.
Jo samana päivänä kruunattiin Teodahad ja Gotelindis goottien kuninkaiden vanhalla kruunulla.
Suurenmoinen juhla-ateria, johon ottivat osaa kaikki hovissa ja kaupungissa olevat ylhäiset gootit ja roomalaiset, aiheutti eloa ja liikettä Teoderikin laajassa palatsissa ja tavallisesti hiljaisessa puutarhassa, jonka opimme tuntemaan Atalarikin ja Camillan rakkauden näyttämönä.
Mieluinen juhla kesti myöhään yöhön. Uusi kuningas, joka ei ollut pikarin eikä barbaarisen juhla-ilon ystävä, lähti aikaisin pois.
Gotelindis sitävastoin nautti uuden valtansa loistosta. Ylpeänä hän istui purppuraistuimellaan kultainen kruunu mustilla hiuksillaan.
Hän tuntui mielellään kuuntelevan äänekkäitä riemuhuutoja, joilla häntä ja hänen puolisoansa lakkaamatta kunnioitettiin.
Mutta hänen sydämensä täytti vain se iloinen ajatus, että näiden riemuhuutojen täytyi kuulua kuninkaalliseen hautaholviin saakka, jossa Amalasunta, hänen voitettu vihollisensa, suri poikansa sarkofagin ääressä.
Sellaisten vierasten ohessa, jotka aina ovat iloisia täyden pikarin ääressä, näkyi juhlassa useita synkempiäkin kasvoja. Useat roomalaiset olisivat tällä hetkellä tyhjällä valtaistuimella nähneet mieluummin keisarin. Useat gootit eivät mielellään olisi pitäneet Teodahadia kuninkaanaan tällaisena vaarallisena aikana.
Viimemainittuihin kuului Vitigeskin, jonka ajatukset eivät näyttäneet viihtyvän juomasalin seppelin koristetun pylväskaton alla.
Koskemattomana seisoi kultainen malja hänen edessään ja hän tuskin tajusi vastapäätä istuvan Hildebadin äänekkäitä huomautuksia.