Vihdoin — salissa olivat jo lamput kauan palaneet ja taivaalla tähdet loistaneet — hän nousi paikaltaan ja poistui pimeään puutarhaan.
Verkalleen hän käveli pitkin taksuskäytäviä ja katseli tuikkivia tähtiä.
Hänen sydämensä oli vaimon ja pojan luona, joita hän ei ollut nähnyt kuukausmääriin.
Ajatuksissaan kulkiessaan hän tuli lahden pohjassa olevan tutun
Venus-temppelin luo.
Hän katseli kimaltelevalle merelle — silloin välähti heikossa kuutamossa jotakin aivan hänen edessään. Se oli varustus ja sen vieressä pieni, goottilainen harppu. Hänen edessään ruohossa makasi mies, joka käänsi kalpeat kasvonsa häneen päin.
"Sinäkö täällä, Teja? Et ollut juhlassa."
"En. Olin kuolleiden luona."
"Ei minunkaan sydämeni juhlassa viihtynyt, se oli kotona vaimon ja pojan luona", sanoi Vitiges istuutuen hänen viereensä.
"Vaimon ja pojan luona", toisti Teja huoaten.
"Useat kaipasivat sinua, Teja."