"Merkiksi siitä", sanoi Cethegus uhkaavalla äänellä, "etten ole vallanhimoinen omanvoitonpyytäjä, jona muutamat minua pitävät, merkiksi siitä, että rakastan Italiaa enemmän kuin kunnianhimoani.
"Niin, minä olen luottanut Bysanttiin ja aioin luovuttaa johtajanpaikan keisarille. — Siksi otin tämän sormuksen.
"En enää luota Bysanttiin, joka viivyttelee niin kauan. Sen vuoksi olen tuonut tämän sormuksen tänään mukanani lähettääkseni sen takaisin keisarille.
"Sinä, Silverius, näyt olevan Bysantin edustaja. Anna tämä sormus hallitsijallesi takaisin. Hän hidastelee liiaksi. Sano hänelle, että Italia auttaa itse itseään."
"Italia auttaa itse itseään", huusivat nuoret ritarit riemuiten.
"Ajatelkaa, mitä teette", varoitteli pappi pidättäen vihaansa.
"Nuorukaisten tulisen vihan minä kyllä ymmärrän, — mutta että ystäväni, kypsyneen miehen käsi tavoittelee mahdottomia, — sitä en käsitä.
"Ajatelkaa barbaarien lukumäärää ja raakaa voimaa! Ajatelkaa, että Italian miehet eivät ole vuosikymmeniin käytelleet aseita! Ajatelkaa, että maan kaikki linnoitetut paikat ovat —"
"Vaikene, pappi", ärjäisi Cethegus. "Näitä asioita et sinä ymmärrä.
"Puhu sinä silloin, kun on selitettävä virsiä ja käännytettävä sieluja taivaan puoleen, se on sinun ammattiasi. Mutta kun on puhe sodasta ja miesten taistelusta, niin anna niiden puhua, jotka ymmärtävät asian.