"Mirjamilla ei ole tuossa lohdutuksessa osaa.
"Lohdutukseni on rakkauteni kaikkine tuskineen. Se on muuttunut sielukseni.
"Pitäisikö minun kerran leijailla tähtien toisella puolen ilman rakkauttani?
"Silloin en olisi enää Mirjam.
"Tai ottaisinko rakkauteni sinne mukaani? Ja tulisin taas syrjäytetyksi. Pitäisikö minun nähdä tuo roomalaisnainen koko iäisyyskin hänen rinnallaan?
"Asuisivatko he siellä ja vaeltaisivat valon kirkkaudessa ja seuraisinko heitä yksin pimeässä pilvessä ja vain kaukaa näkisin hänen valkoisen vaippansa helman loistavan?
"Ei, oi ei. Paljon parempi on silloin kukkieni lailla kukoistaa rakkauden auringonvalossa, tuoksua ja hehkua hetken aikaa, kunnes aurinko, joka ne on kasvattanut, polttaa ne. Parempi on kuihtua ikuiseen lepoon, kun vieno, suloinen, onneton valonkaipuu on sammunut" —
"Hyvää yötä, Mirjam! Voi hyvin!" huusi soinnukas ääni.
Tyttö katsahti melkein säikähtyneenä ääntä kohti. Hän näki gootin valkoisen vaipan katoavan portaiden edessä olevan kulman taa.
Uliaris meni päinvastaiselle taholle.