Nuolen kantaman päässä heidän jäljessään ratsasti palvelija mytty takanaan. Satulasta riippui iso nuija.
Kauan he kulkivat ääneti.
Vihdoin he saapuivat eräälle metsäylänteelle. Heidän takanaan oli laaja tasanko, jolla sijaitsi goottien leiri ja Ravennan kaupunki, ja heidän edessään tie, joka yhtyi Via aemiliaan luoteessa.
Täällä vaimo pysähdytti hevosensa.
"Aurinko nousee juuri. Olen sitä ennen luvannut päästää sinut vapaaksi.
Voi hyvin, Vitigekseni."
"Älä riennä noin luotani", sanoi Vitiges pudistaen hänen kättään.
"Sanassaan täytyy pysyä, ystäväni, vaikka sydän halkeaisi.
"Ei ole muuta keinoa."
"Sinä lähdet helpommalla mielellä kuin minä jään."
Rautgundis hymyili surullisesti.