"Hänen keihäänsä kärjestä liehui niin monta purppuranauhaa, että ne jo kaukaa ilmaisivat kuninkaan.
"Sitten hän näytti ihanalla ratsulla molempien sotajoukkojen välillä taidokkaita asetemppuja.
"Hän ratsasti kokoympyröitä ja siroja puoliympyröitä milloin oikealle milloin vasemmalle, heitti hevosen nelistäessä koristellun keihäänsä ylös ilmaan ja otti sen taas keskeltä kiinni milloin oikealla, milloin vasemmalla kädellä, ennenkuin se ennätti pudota maahan. Hän näytti siten ihmetteleville joukoille ratsastus- ja asetaitoaan."
"Taistelun jälkeen bysanttilaisetkin saivat tietää, että tuon iloisen leikin totisena perussyynä oli ollut se, että kuningas tahtoi voittaa aikaa, — erästä ratsujoukkoa odotettiin näet saapuvaksi.
"Vähän aikaa Alboinkin katseli näytelmää.
"Sitten hän sanoi longobardipäälliköille:
"Hän tulee taisteluun sulhaseksi koristettuna. Katsokaa, miten kalliit varusteet hänellä on. Sellaisia ei meillä näe, serkku Gisulf.
"Eikö vieläkään saa hyökätä. Nukkuuko Narses taas?"
KOLMASKYMMENESSEITSEMÄS LUKU.
Äkkiä persialainen ratsumies riensi goottien rivien välitse kuninkaan luo, toi tälle jonkun tiedon ja palasi sitten takaisin täyttä karkua.