Heitä tietysti ajettaisiin takaa. Hän oli kuulevinaan kavioiden kapsetta.
Aligern oli mennyt metsän reunaan tähystelemään, ja Adalgot piti kuninkaan päätä sylissään.
"Niin, siellä he ovat", huusi Aligern palattuaan toisten luo.
"Persialaiset ratsumiehet lähestyvät kahdelta taholta tätä paikkaa."
"Riennä sitten, Julius", pyysi Totila, "ja pelasta Valeria Tejan luo."
"Minä riennän, ystäväni! Näkemiin!"
Hän puristi kuninkaan kättä.
Sitten hän nousi Pluton selkään — häh otti tämän haavoittuneen ratsun ja jätti kuninkaalle oman, täysissä voimissa olevan hevosensa.
Totilan huomaamatta hän pani nopeasti päähänsä joutsenkypärän, heitti hartioilleen valkoisen, veren tahraaman vaipan ja ajaa karautti ulos metsästä suunnaten matkansa luostaria kohti.
"Tämä tie", tuumi hän itsekseen, "on aivan avonainen, sitä vastoin
Numan haudalle johtava tie kulkee metsän läpi ja viinitarhojen lomitse.
"Kenties vainoojat kääntyvät minua kohti ja hän pääsee pakoon."