Vitiges oli iskenyt hänen otsansa kahtia.
Kuningas pani jalkansa kaatuneen rinnalle ja katsoi hänen vääristyneihin kasvoihinsa.
Sitten hän huokasi syvään ja sanoi:
"Nyt olen kostanut. Oi, jos lapseni olisi vielä elossa."
Belisarius oli vihaisena katsellut taistelun epäsuotuisaa alkua.
Mutta hän ei kadottanut levollisuuttaan eikä itseluottamustaan, vaikka näkikin Ambazuchin ja Bessaksen armenialaisten tuhon sekä Calpurniuksen ratsumiesten hajautumisen ja pakenemisen.
Hän huomasi nyt vihollisen ylivoiman ja etevyyden.
Hän päätti antaa koko rintaman edetä ja jättää siihen aukon, josta pakenevien ratsumiesten jäännös voisi päästä turvaan.
Mutta gootit huomasivat tämän ja ajoivat johtajinaan Vitiges, Totila ja Hildebrand, kaksi viimemainittua tuhottuaan piirittämänsä hunnit, niin pakolaisten kintereillä, että olisivat joutuneet Belisariuksen rintaman luo samaan aikaan kuin nämäkin ja päässeet yhdessä rintaman läpikin.
Se ei saanut tapahtua.