"Niin olenkin, vaan ainoastaan Mohawk-heimokuntaa vastaan."
"Taidamme siis pitää Algonquinit ystävinämme."
"Minä olen viimeinen Algonquini", vastasi indiani hiljaa. "Mohawkit ovat surmanneet kaikki muut suvustani, sentähden että me viime keskustelussa Georg-järvellä kielsimme yhtymästä murhahankkeesen valkoisia vastaan. Yöllä syöksivät he meidän wigwameihimme (majoihimme), heitä oli kymmenen yhtä vastaan ja he murhasivat armahtamatta ukot, miehet, lapset ja vaimot. Minä heistä tapoin seitsemän ja pääsin heidän kynsistään. Nyt olen sotaretkellä. Elämäni ainoa toivo on enää saada niin monta Mohawkia murhatuksi, että taidan sanoa: Nyt on heille Algonquinien puolesta kostettu."
"Tämä on hirveätä!" huusi nuori mies kauhistuen. "Kuljeskelevatko
Mohawkit jo uudisasuntojen ympärillä?"
"Yhdeksän heistä lähti tuskin tunti sitten suuressa venheessä
Hohawk-jokea myöten."
"Ja sinä Unkas, seuraat varmaankin heidän jälkiänsä? Aiotko yksin taistella koko joukon kanssa?"
"Heillä on venheessä kaksi viina-astiaa, jotka he ryöstivät noilta molemmilta valkoisilta miehiltä."
"Miltä valkoisilta miehiltä?"
"Kahdelta Weltewredenin uudistalon mieheltä, mistä sinäkin olet kotoisin."
"Suuri Jumala!" huusi Gisbert kauhistuen. "Oliko valkoinen nainenkin heidän seurassansa?"