"Rientäkäämme sitten."
He astuivat venheesen ja Unkas tarttui melaan, että Gisbert saisi levähtää.
"Etkö voinut auttaa sukulaisiani?" kysyi viimemainittu.
"Minä hiivin Mohawkien jäljissä", vastasi indiani, "vaan saavuin paikalle vasta sitten, kun murhatyö jo oli tehty. Minä seurasin venhettä rantaa myöten, vaan minun täytyi pian kallioitten ylikäyvän vaivaloisen tien tähden jäädä heidän jälkeensä. Mutta tiesinhän minä kuitenkin, ett'eivät heidän päänahkansa pääsisi kynsistäni, sillä minä kuulin aivan selvästi murhaajitten meluavan ilosta, kun huomasivat tuliveden."
Nyt saapui pieni venhe molempine matkustajineen Mohawk-joen suuhun. Kaksi tuntia seurasivat he niitä uusia purjehdusvesiä myöten murhaajien kulkua. Vihdoin kuiskasi Unkas melkein kuulumattomasti "vaiti". Hän nosti hiljaa melansa ja laski venheen rannalle.
Gisbert ymmärsi nyt kohta oltavan tarkoituksen perillä, ja hänen sydämensä sykki kovasti, sillä hän muisteli rakastettua Gesinaansa, jonka asema todellakin oli kauhea.
Indiani kallisti korvansa maahan ja kuuli kaukaisen epäselvän melun. Sitten veti hän tapparansa vyöltään, viittasi kumppaniaan itseänsä seuraamaan ja hiipi ääneti pensaitten välitse.
Kuljettuaan neljännestunnin kuulivat he molemmat selvästi Mohawkien juomametelin ja näkivät liehuvan leirivalkean. Yhä likemmäksi hiipivät he, kunnes he tuskin neljänkymmenen askeleen päässä juomaseurasta laskeutuivat maahan senkaltaiseen paikkan, mistä he täydellisesti taisivat nähdä vihollisen leirin kokonaan.
Hohawkit olivat rikkoneet pohjan yhdestä viina-astiasta ja laskeneet sen valkean viereen ja kaikki yhdeksän ammensivat nyt turmelevaa juotavaa häränsarviinsa, joita he sitten riemuiten ja meluten tyhjensivät. He olivat jo kovin päihtyneinä, eivätkä edes huolineet asettaa vahtia, joka varoittaisi heitä vaaran lähestyessä. Venhe oli rannalla puuhun sidottuna, mutta Gisbert ei taitanut nähdä, oliko Gesina siinä vai ei.
Tuska ja levottomuus rakastetun tähden kiduttivat nuorta miestä, tehden hänet melkein mielettömäksi. Hän esitteli hiljaa kumppanillensa, että he hiipisivät venheen luo pelastamaan nuorta neitoa. Mutta Unkas ei sitä pitänyt edullisena. Hän vaan kehoitti Gisbertiä malttamaan mieltänsä, vakuuttaen, ett'ei enää kauan viipyisi, ennenkuin viina oli Mohawkit voittanut ja niin muodoin täydellisesti saattanut heidät heidän käsiinsä.